Huomenta!
Kai tähän voisi tottuakin. Valvomaan myöhään, heräämään myöhään ilman sikäli akuutteja kiireitä, mitä nyt käydä koululla kääntymässä tunnin ja ehkä hyvällä tuurilla ruokatunnin aikana. Mieluiten kuitenkin olisin tällä hetkellä tekemässä oikeita töitä ja ansaitsemassa rahaa sen eteen kykenen asumaan itsenäisesti omassa kodissani, ainakin nautintoarvot nousisivat omaan arvostusluokkaansa. Nyt kuitenkin väsyttää kovastikin, viikonlopulta toki ei tullut univelkaa mutta heti ensimmäinen ilta yksin niin eiköhän se yöunien tuntimäärä jumahda siihen 4-7 tuntiin. Kyllä se tästä viikon aikana taas kehittyy, satunnaiset nukkumaanmenoajat joilla koko unirytmi rikotaan ja sitten viikonloppuna väsyttää niin että sitä tulee taas palautettua normaalimpaan päin. Hassua sikäli.
Haluaisin nähdä unia, olisi jotenkin mielenkiintoista että aamulla herätessä olisi jotain ajatuksia viime yöltä, eikä aamun mieliala riippuisi aina vain siitä että miltä ulkona näyttää tai mitä ennaltasovittua masentavaa tapahtumaa päivä on tuomassa eteen. Kai se sitten menee niin että joidenkin täytyy puhua ja laulaa nukkuessaan kun toiset näkevät unia.
Olen pinnallinen, en ole miespuolisista ihmisistä niitä jotka kykenevät säilyttämään peilikaapissaan vain ne muutamat perusoletukset, kuten hammasharjan tai tahnan ja Clearisilin kasvoveden, joka käytettäessä syövyttää kraatereita nahkaan. Allekirjoittaneen mielestä ei kasvonhoidossa ja sen ohella kosmetiikan käytössä tulisi olla mitään väärää - murretaan sitten vaikka mieskuvia, mutta jos lähdettäisiin katsomaan omaa kosmetiikkavarastoa, tuskin perusheikkihetero pitäisi minua samassa seksuaalisuudessa. Aihealue tuli mieleeni, sillä tässä samalla aamutoimia harrastaessa kasvotkin piti pestä. Olen todennut Biotherm Hommen tuotteet erittäin hyväksi, hyväksi milteinpä jokaiselle, sillä valinnanvaraa oman ihotyypin ja halujen mukaan löytyy runsaasti (suosittelen käymään vaikkapa Sokoksen Emotionissa hakemassa Biotherm Hommen esitteen josta näkee vallan hyvin vaihtoehtoja - aina paras selvityskeino on kuitenkin myyjän kanssa asioiminen). Allekirjoittaneella on nyt ollut kaksi kiertoa (pullon kulutusta) kyseisiä tuotteita kasvojenpesuun:
Hydra Detox, joka siis on hieman kuoriva kasvojenpesutuote, valkoista “tahnaa” joka tuoksuu hieman erikoiselta, mutta tuoksuun tottuu kyllä - eikä se toki paha ole. Sen lisäksi kasvojenpesun jälkeen kasvot saavat osansa:
Acnoclean, kosteuttaa ihoa (joskaan ei kunnollisen kosteusvoiteen vertaa) ja suojaa ihoa epäpuhtauksilta - ylemmän tuotteen ohella tuoksuu erikoiselta, mutta ajan kanssa tottuu kyllä sekä allekirjoittaneen tyttöystävä on kyllä vahingossa joskus jopa kehaissut kyseistä tuoksua. Kyseisten aineiden jälkeen kasvoilla oleva olo on freesimpi ja vaikka tässä iässä epäpuhtaudet iholle nousevat vain pintaan niin voin vaikka vannoa näiden myös olleen osatekijänä siinä ettei naama ole pelkkää punertavaa kukkaa.
Nyt kutsuu koulu, myöhässä taas kerran!
Biisilista (vol. 100%):
Redrama - Let Me Go
Rihanna - Push Up On Me
Chachi - Under The World
Consequence feat. Kanye West - Don’t Forget ‘em (Remix)
Outkast feat. Sleepy Brown, Scar - The Train
Cassie - In Love With You
Donell Jones - Lovin’ U
Asteriks - Ruohonjuuritasolla
- e
28. elokuuta 2007 kello 1.03
Mitä tarkotit tolla Clearasilin jättämillä kraatereilla? Siis syövyttääkö mun aktiivisesti käyttämäni Clearasil mun ihoo? Voi perkele! Mä en sillai jaksa varsinkaan aamulla kiireessä käyttää montaa tuotetta esim. ihonhoitoon enkä oo perehtyny asiaan ollenkaan. Pitäis varmaan?
28. elokuuta 2007 kello 1.15
Clearisil on ihonhoitotuote siinä missä muutkin, sen ainut ongelma on vain se, että se on halpatuotantoa ja omieni siinä missä muidenkin kokemusten mukaan ihon tulisi olla raastinrautaa että sen hyöty olisi oleellisesti näkyvä. Jos peset kasvosi joka aamu ja ilta vedellä tai Clearisilla niin se vie ajallisesti yhtä paljon kuin näiden tuotteiden käyttö, et menetä siinä mitään - korkeintaan kasvot tuntuvat ja tuoksuvat puhtailta ja ihojen epäpuhtauksien määrä vähenee. Rehellinen suositus itseltäni, että lähdet käymään jossakin suuressa tavaratalossa tai kosmetiikkamyymälässä (esim. edellämainittu Emotion) ja tiedustelet sieltä omia ihonhoitotuotteitasi.
- e