Päivä 30.10 on päivä jolloin tulen allekirjoittamaan elämäni ensimmäisen vuokrasopimuksen. Asunto sijaitsee Etu-Töölössä, painottaen sanoja ERITTÄIN hyvällä paikalla. Asunto itsessään ei onneksi ole 20m2 koirankoppi parvisängyllä vaan vajaa 30 neliöinen valoisa yksiö miellyttävällä arkkitehtuurilla. Vuokra karvan vajaa kuusi sataa euroa kuussa - pintaremontin jälkeen sanottaisiinko tulevaa paikkaa unelma-asunnoksi. Olen euforisissa olotiloissa kävellen pilvissä ja odottaen erityisesti sitä, että pääsen pakkaamaan kamani ja muuttamaan kyseiseen asuntoon tietäen eläväni siellä, omassa kodissa - käyden töissä, ulkona syömässä, omaten yksityisen rauhan ja erityisesti se paikka! Matkaa mihinkään on mitättömästi, kaksi Helsingin suurinta ostoskeskusta on helposti kävelymatkan päässä ja palvelut oikealla kädellä.
Yleisesti elämässä tapahtumat ovat olleet sikäli mitäänsanomattomia, viikonloppu meni pääasiallisesti töissä, toki töiden jälkeen aina sitten parisuhdeajalla ja maanantai sitten oli vapaa jolloin pääsi vähän irtautumaan arjesta erisuuntaan. Nyt kun miettii tulevia viikkoja niin hymy tulee huulilla automaattisesti, ensi perjantaista lähtien on pitkästä aikaa luvassa tyttöystävän seuraa kokonaisen viikon verran, toki molemmat käyden töissä mutta illat ja nukkumiset yhdessä kohottaa mielialaa vahvasti positiiviseen suuntaan. Sen lisäksi myös tänään sain käytyä nappaamassa ensimmäisen amerikanpaketin josta löytyi 3 farkut ja 2 hupparia, huh, täytyy sanoa että materiaonnellisuus pääsi kohoamaan ja korkealle - ei yhtäkään virheostosta!
Unelmia täyttyy, nyt haavekuvaa vielä vasempaan ranteeseen hakaten ja sen jälkeen oikeeseen käteen talutusnauha jonka päässä seikkailee veijari. Näistä lisää seuraavalla kerralla.
Biisilista (vol. ??) (kone vieläkin huollossa…):
Elastinen - Myöhästä
Rakas äitini kävi katsomassa Etu-Töölössä asuntoa. Ainut ongelma siinä olikin sitten se etten henkilökohtaisesti tajunnut asunnon olevan 80 vuotta vanhassa talossa - pitänee sopia uusi näyttö siitä että pääsee itse totetamaan onko asunto asumiskelpoinen, pintaremonttia jokatapauksessa tulossa jos se sopimuksiin asti menee. Vähän vituttaa toki, taas inhimillisiä mokia että antoi toiveiden nousta taas liian korkealle. Huomenna olisi Lauttasaaressa näyttö, tuntuu jotenkin hölmöltä mennä sinne kun odotukset tästä ensimmäisestä (ja sen sijainnista!) oli korkealla, mutta kannattaahan se käydä. Olotiloissa tuntee taas tämän niin tutun epämiellyttävän ahdistuksen ja paineen, enpä kehtaa valittaa enempää.
Viikonloppu sisältää töitä, lauantaina aamuvuoroon ja täytynee sanoa ettei nyt erityisemmin houkuttele - muttei auta itkeäkään, rahaahan se tilille toki on.
Huomenna asuntonäyttö Mechelininkadulla, sanotaan rehellisesti - helvetin hyvällä paikalla, vajaa kolmekymmentä neliötä ja vuokrahinta kohdallaan. Harmi vaan että itse olen töissä joten en pääse, piti lähettää senioreista toinen käymään paikan päällä ja päättämään asunnon potentiaalisuus allekirjoittaneelle. Pää alkaa hajoamaan pikkuhiljaa asunnonhakemiseen ja metsästykseen, erityisesti siihen kuinka mieli antaa muovata ajatuksia toiveita ja unelmia kyseisistä asunnoista ja sitten kuitenkaan niitä ei saa. Jokatapauksessa, peukalot pystyyn ja toiveet korkealle. Perjantaina sitten toisintoa, Lauttasaaressa asuntonäyttö about samankokoisesta kämpästä mutta muutamaa kymppiä halvemmalla. Kaippa se tästä.
Rahantulo ja lopputulos sen kanssa on aina mielenkiintoista - tilin saldo näytti hieman yli kuuttasataa euroa, tänään katselin summan olevan vajaassa kolmessa sadassa. Yleisesti voitaisiin herätellä rahankäytöllisiä ongelmia, mutta olenkin henkilökohtaisesti sitoutunut siihen että tässä oli nyt parille kuukaudelle hyvinkin riittävästi vaatteita, jos lisää tarvitsee tulee ne sitten vanhojen myyntituloista.
170e - kahdet kengät
270e - kolmet farkut, kaksi hupparia
55e - huppari
115e - pikkutakki sekä vuorellinen collegetakki
139e - toimituskulut, tullit, arvonlisäverot
Rehellisesti hävettää. Kaippa se tästä.
Oma kone toissa sunnuntaista asti ollut huollossa, kosahteli sähkökatkoksen jälkeen, jotain jännitepiikki-juttuja ja nyt odotellaan uutta näytönohjaita takuusta. Pitihän se sitten huoltoon viedessä tuhlata rahaa paremman (hiljaisemman) tuuletuksen saamiseksi.
Sattuman kaupalta törmää tilanteisiin joihin vain tuntee sisällään tiettyjen “luonnekuvausten” sopivan, tänään oli sellainen. Työpaikalle oli ilmaantunut uusi tai joko vanha työntekijä, Työvoimatoimiston tai vaihtoehtoisesti lomaltaan saapunut mieshenkilö, ikäluokassaan pyörien puolen vuosikymmenen tienoilla. Sen kuvan jonka muodostin hänestä jo muutamalla katseella hänen vaatteisiinsa ja yleiseen ulkonäköön antoi kertoa sitä mitä itse kohtaaminen oli. Ranteessa hieno kellotaulu, ainoa epäkohta siinä vain oli kellon ranneke joka oli kuin teurastamon lihahyllyn ketjua, paksua paksussa ja jäntevässä ranteessa, perisuomalaista sikäli. Toinen johon kaltaiseni muotihirmu (lue pinnallisuuden aalloissa elävä) kiinnitti huomion oli miehen kengät, vaaleanruskeaa nahkaa - ei kuitenkaan ihan perusmallia eikä ihan peruskaupasta, näyttivät kalliilta, mielenkiintoinen valinta työkengiksi. Jokatapauksessa koin tarpeelliseksi käydä esittäytymässä, kuitenkin hyvinkasvatetusta perheestä kun olen, joten tartuin sitten hieman ennen työajan loppumista tilanteeseen ja poikkesin hänen eteensä sanomaan rehdisti “Me ei ollakkaan vielä esittäydytty, mä oon e” ja tarjosin kättä kuten kuuluukin, hän vastasi käsieleeseen lievästi sanottuna VAHVASTI, erittäin luja ote ja pakottava katse. Sanotaanko että harvoin saan itselleni sitä olotilaa että tuntuu olevan väärässä paikassa väärään aikaan mutta kuitenkin nyt vastahenkilön kättelystä ja katseesta iski miltei adrenaliinipunastumisen kaltaisia oireita. Mies vastasi “.. Harri, terve!” hakien katsetta milteinpä suoraan omaan sieluuni, ei hauskaa. Tilanteesta hämmennykseen asti mentyäni kykenin mutisemaan nopeasti vielä jotakin moro-mutu-kaltaista muminaa takaisin ja näin ollen poistuin paikalta seisomatrukin kopin suojaan. Lähdin ajamaan poispäin ja täytyy tunnustaa että mielessäni kävi “sieluja murskaavan” miehen toimintatavat.
Sanotaan että sääli on sairautta, itse kuitenkin joudun muutamaan otteeseen tyttöystävälläni ollessa sitä kokemaan. Kyseisellä asuinalueella (yleisesti melko hyvätuloista ja sanottaisiinko “fiinimpää” kastia) on eräs mies, uskaltaisin arvioida iäksi -30 vuotta. Hän on pukeutunut HYVIN, urbaanilla tavalla muodikkaasti, omaten erittäin hyvännäköisiä sneakkereita, aurinkolaseja sekä paljon muitakin yksityiskohtia jo tyylikkäiden vaatteiden lisäksi. Kasvonmuodot ovat tummat ja karismaattiset, ainut joka kasvoilta mielestäni puuttuu on karvoitus - sillä sen tummuus sopisi hyväksi lisäksi mukaan. Se miksi kerron tästä johtunee siitä että kaiken tämän positiivisen kuvan jälkeen löytyy se yksi todennäköisesti synnynnäinen vamma joka saa kaikesta tästä huolimatta itseni tuntemaan sääliä. Kävelytapa on laahaava, jostakin fyysisestä vammasta johtuen kyseinen mieshenkilö ei kykene kävelemään kunnolla vaan kävelytapa vaikuttaa koko ruumiin liikkumiseen, jalat laahaa lievästi ja sen myötä myös ylävartalo toimii yhtälailla hieman vajaasti kävellessä. Rehellisesti voisin sanoa kyseisen näyn saavan allekirjoittaneen kokemaan niin isoa pahaa oloa että kääntää mieluumin katseensa pois kun katsoo. Tuntuu jotenkin niin väärältä että tietyt ihmiset joutuvat tiettyyn osaan, osa kärsimään ja osa toimimaan. Toivon kovasti että kyseisellä miehellä on valtava sosiaalinen yhteisö jonka ympärille hän tukeutuu ja sen myötä omaa äärettömän hyvän itsetunnon ja elämänhalun - toivon sitä todella sillä en pidä omasta tunteestani jonka myötä haluaisin kaveerata hänen kanssaan, johtuen todennäköisesti juuri säälistä.
Jahas, taas on toki aikaa vierähtänyt viime kerrasta kun kirjoittelin. Kovasti odotellut Amerikan paketteja jotka molemmat nyt ovat saapuneet Suomen pinnalle, joskin vielä olettaen Tullin selvityksessä tai jossakin päin “tutkinnan” alla. Viime viikolla parit vapaapäivät tulivat kyllä yllättäen tarpeeseen ja keskiviikkoillan työtunnit kuluivat jopa hitaantuntuisesti, tästä viikosta sitten työrintamalla tuleekin hieman enemmän vaativa, illat töitä normaalisti ja lauantaina sitten aamusta 6-12 jonka jälkeen sunnuntaina seuraa vielä 7 tunnin työpäivä, ei auttaisi valittaa sillä rahaahan siitä tulee mutta rehellisesti tulee jotenkin mietittyä hieman nuivasti ajatellen tätä tulevaa rupeamaa. Maanantai sitten kuitenkin onneksi vapaa, kuten myös tyttöystävällä - pääsee ottamaan irti sen mikä viikonlopulta jää.
Tähän postaushiljaiseen kahteen viikkoon on mahtunut paljon kuitenkin asunnonmetsästämistä ja näyttövierailuja. Olisikin kaiken saaminen niin helppoa että kun sen haluaisi kovasti ja se omiin tarkoituksiin sopisi niin silloin se olisi myös saatavana, löytäisi mahdollisen yhteisymmärryksen asiantarjoajan kanssa, se vaan kun ei tunnu menevän niin. Helsingin yksiöiden tarjontamäärä on yleisesti kuuleman mukaan laajempi mitä se on ollut vähään aikaan, mutta niin on myös tarve, jokaisessa hiemankin potentiaalisessa asuntonäytössä on 20 “kilpakumppania” joista ainakin 3/4 jättävät asuntohakemuksensa, näistä taas “voittaja” valitaan sitten periaatteella “kenellä on kivoin nimi”. Sanon rehellisesti lievän vitutuksen kehkeytyvän jo takaraivoon kun ei tunnu millään löytyvän asuntoa johon pääsisi muuttamaan, se kun on nyt vain siitä kiinni että onnellisuuden maksimointi hetkellisesti olisi omissa käsissä. Myös perheen senioriportaalta tulleen asuinsijaintitoiveen (lue määräyksen) takia se rajaa paljolti pois hyvinkin mielenkiintoisia asuntokohteita, joskin ehkä ihan hyvälläkin mutta siinä ohella pahallakin. Tätä kaikkea ei kuitenkaan helpota esimerkiksi “unelmakämpässä” vierailu kuten torstaina tuli vahingossa todettua. Eräs henkilö myi lippiksiään eräällä suomalaisella mediaforumilla suhteellisen halpaan hintaan, tapa myydä niitä oli mielenkiintoisesti suoraan hänen kodistaan joten mentiin sitten tyttöystävän kanssa käymään Töölössä ja jouduin itse kyllä todeta käyneeni elämäni upeimmassa kämpässä siihen elin- ja hintatasoon. Oletan asunnon sisältäneen 40-70m2, peruskorjattu 2003, sijainti etu-Töölössä erittäin lähellä kaikkea ja vuokra (yksityiseltä) 800e kuussa, kuvitelkaa parasta tähän ajatukseen mitä pystytte - tämä oli sitä. Rehellinne materiakateus iski, hieman ihannointikin kyseistä nuorta miestä kohtaan, tätä se on, katkeran kateellisen elämä, kidutusta silmille hetkittäin. Nyt vain asuntoa alle ja omaan kotiin, ainoa oleellinen asia mitä kaipaan tällä hetkellä.
Totesin tässä myös vuosia miettiessäni että siitä ajatuksesta kun mietin täysi-ikäisyyttä on nyt monta vuotta, tuntuu lyheltä ajalta mutta pikkuhiljaa sitä voikin alkaa tuudittautumaan faktaan olevansa tässä maagisessa kahdeksantoista vuoden iässä, tarkkaanlaskien kysytään vielä 4 kuukautta, vajaa puoli vuotta. Tämän jälkeen kädestä pitäisi löytyä henkilöllisyystodistus (ts. toivottavasti ajokortti) jonka myötä alkoholiostot omissa nimissä on mahdollisia, vastuutekijät lainopissa on omissa nimissä ja tähän kaikkeen päälle myös kynnys siihen että henkisesti vastapuoli ajattelee minut täysi-ikäiseksi iän kuullessaan, vaikka henkisesti eläisinkin aivan muita lukuja.
Olen myös pitkän aikaa haaveillut tatuoinnista, se on ideana vain houkuttanut kovasti ja idean kehittelyä pään sisällä on harrastettu paljoltikin. Ei tässä vartalon fyysisessä muodossa vielä kykene harkitsemaan mitään massiivista, siinä vaiheessa kun lihakset alkavat kehittyä aikuiseen muotoon ei lopputulos tulisi enää olemaan ollenkaan miellyttävästä päästä joten jotakin pientä lievää, helposti näkymättömiin saatavaa. Kelloranteen kiertävää tekstiä “eat, grind, sleep, love” voitaisiin pitää tällä hetkellä potentiaalisimpana vaihtoehtona tällä hetkellä, jotakin omanlaista kuitenkin tahtoo sen merkkaavan ja perustribaalikuviot tai merkityksettömät symbolit eivät ole se juttu itselle. Harkinta jatkuu.
Tässä sitä taas ollaan, noin 349 euroa köyhempänä, sekin lainattua rahaa. Ja tämäkin summa tulee nyt kasvamaan todennäköisesti paljoltikin sillä ensimmäiset Amerikan vaatetilaukseni lähtivät litomaan muutaman tunnin sisään. Toisinsanoen, kiitos erään kaverini korttilainasta sain tuhlattua rahani jotka laitatin hänen tilillensä, miten nopeasti ja helposti se käykään, muutamilla hiiren napin painalluksilla sain tuhlattua yli puolentoista viikon ansioni. Mutta siis takaisin summan kasvuun, kiitos Suomen tulli - maksan mitä suuremmalla todennäköisyydellä näistä 350 eurosta ensiksi sen 12,2% vaatetulleja jonka päälle vielä kasautuvasta loppusummasta arvonlisäveroja 22%, hauskaa, eh? Kai se on valtionkin jollain hankittava elantonsa, hyvinvointiyhteiskunta kun ei toimi ilman oleellisesti toimivia normeja, välillä vain tulee mietittyä kaikkea tämänkin toimivuutta.
Muistelen kovasti kaivaten niitä aikoja ala-asteelta kun aamun asuvalinnat menivät jotakuinkin niin, että isäni tuli herättämään jonka ohella hän valitsi sen päivän vaatteet kouluun, jotka allekirjoittanut kiltisti puki päällensä sen päivän ajaksi, suhteellisen iloisena siitä että elämä on helppoa, vaikkei sitä silloin pienempänä poika tajunnutkaan. Muistelen myös tämän ohella sitä päivää kun totesin itsenäistyneeni ja koin omalle arvolle tarpeelliseksi että saan itse valita omat vaatteeni, jotka kuitenkin oli tästä vielä muutaman vuoden ajan vanhempien täysin valitsemia ja ostamia. Kuitenkin näiden vuosien kuluessa tapahtui sitä luonnollista murrosikäisen tarvetta alkaa vaikuttamaan ja näyttämään itsestään ulkoasullisilla tavoilla olevansa “jotakin”, kiitos vastakkaisen sukupuolen joka aina saa tämän toisen käyttäytymään mitä hölmöimmillä tavoilla, ainakin näin objektiivisesti katsottuna. Tästähän se ei kuin vaan pahentunut vuosien saatossa, nykyään toki seurustellessa mutta kuitenkin aivan liian turhan tärkeänä osana omaa elämää, miettiä sitten sitä että mitä laittaa tänään, tai vaikkapa huomenna päällensä.
Jossakin viidennen luokan tienoilla ensimmäisen kerran tuli päästettyä vanhempien korville lausahdus mahdollisesti lievästä vaateostosreissusta Helsinkiin, muistan edelleen sen kuinka hymyssä suin sain lievää kettuilua osakseni tästä pinnallisuuden tunnustamisesta heille. Eihän siinä toki, sinne mentiin ja sieltä todennäköisesti jotain lopputulosta saatiinkiin, hieman ehkä kuitenkin rakkaan äitini avustuksella. Sopii surra näiden aikojen jo menneen, ylä-asteelta lähtien oma “maku” tuli muodin myötä kalliimmaksi ja sitten alettiinkin pikkuhiljaa olemaan siinä että farkuista pulitettiin satasta helposti noin vähittäismyynnin kaupoissa. Ehkäpä se viimeinen vuosi tähän hetkeen on ajanut tilannetta siihen että on oppinut saidaksi mutta silti saa tuhlattua rahaa lopputuloksellisesti aivan yhtä paljon kuin vanhempien kanssa vaatekaupassa. Toisaalta kiittää täytyy siitä ettei nämä em. kalliit vaatteet tulleet itsestään ja pyydettäessä vaan niitä todellakin sai kinua jonkin aikaa kättä vääntäen, sai jos sai - useinmiten ei.
Nyt kuitenkin pitkälti olen hoitanut vaateostokseni täysin omin nokkineni, myymällä, tekemällä töitä ja muutenkin vain haalimalla vanhemmilta saaduista pienistä “ruokarahoista” kasaan summia joilla saa ostettua käytettyjä vaatteita tietyiltä mediaforumeilta joilla myydään urbaaneja vaatteita. Nyt kuitenkin palkkatulollisena, työsopimus merkattu “toistaiseksi” (lue pysyväaikaiseksi) on mahdollisuus alkaa harkitsemaan jo niiden uusien vaatteidenkin ostoa ja hankintaa. Toinen asia vain on se että miten kauan maku pysyykään tässä missä se on ollut parin kolmen vuoden ajan, kun tuntuu että koot ajautuvat pikkuhiljaa pienempään ja hinnat kalliimpaan. Ei voi kuin ihmetellä tätä pinnallisuuden maailmaa johon milteinpä liian moni meistä kaikista ajautuu. Katsoo sitten vaikka oman isän vaatekaappia pukujen osalta, eipähän tarvitse kauaa miettiä että onko tämä periytyvää vai nykymaailman synti joka likaa ihmisten mieliä sen myötä mitä tulee rahaa pankkitilille.
Kiitos ylemmälle vaatteista ja rahasta. Hah.
Biisilista (vol. ??%):
181.fm - The Beat (Hiphop & R&B)
Kovasti on ollu normaalia arkea elämässä, tuntuu kuitenkin näin istahtaneena todella keskittyen kirjoittamaan että kaikki tämä aika on kuitenkin edennyt vauhdilla ja aivan liian nopeasti. Rehellisesti on kovasti pitänyt motivoitua kirjoittamaan mutta sen toteuttaminen on vaikeaa, itsekuri kun kaikessa muussakin on aivan liian huono. Nyt kuitenkin.
Tällä viikolla alkaa neljäs viikko työpaikassa ja täytyy sanoa että näistä neljästä pari viikkoa on ollut aamuvuoroa ja rehellistä paskaa - herätä aikaisin jonka johdosta nukkumaanmenoajankin tulee olla aikaisin, itse työn laatu on aamuvuorossa paljon vähäisempää, ei niin aktiivisesti intensiivistä kuin illassa jolloin on määrätyt kuormat tulleet paikan päälle, ajantappo kun on tylsää pitemmän päälle. Työ on kuitenkin miellyttävää loppupeleissä, hyllyjen siivouskin maistuu kunhan koko päivä ei vain ole sitä ja erityisesti lisäkokemus trukinajosta nostattaa fiiliksiä ja innostusta työtä kohtaan. Tuli tuossa myös tehtyä viime lauantaina se 6-12 vuoro, joka kieltämättä oli aika tappoaamu mutta sekin siitä sujui ja voitaisiin sanoa että työkin toimii lievästi sillä periaatteella se mitä itse antaa, saa jossakin vaiheessa takaisin - keinolla tai toisella.
Tällä hetkellä käynnissä olevalla viikolla on myös tullut käytyä asuntonäyttöjä muutamat kappaleet, olen tähdännyt siihen että joka päivälle ainakin yksi näyttö. Maanantaina käytiin faijan kanssa katsastamassa Munkkivuoressa ja Etelä-Haagassa yksiöt, ensimmäinen oli, rehellisesti sanottuna, liian tumunen allekirjoittaneen mieleen, suhteessa kallis vuokra asunnon kuntoon ja sijaintiin ja toinen taas olikin sitten aivan täynnä jengiä ja se jo ajoi pisteitä “tutustumisesta” alaspäin paljolti, sen lisäksi myös taloyhtiöstä pesutuvan ja saunan puuttuminen riitti pisteeksi iin päälle ettei se välttämättä ollut se ensiasunto itselleni. Tiistaina käväisin itse Konalassa parikymmentäneliöisessä yksiössä joka oli asunnon osalta oikein sopiva, lähellä kärkipäätä yleisesti käydyissä näytöissä mutta sijainti ajoi pisteitä melko paljon alaspäin, jotenkin kahden bussilinjan voimin kulkeminen ei herätä euforisia onnellisuudentunteita ja myös matkan osalta tuli kestoa melko paljolti. Tänään olikin sitten ensimmäinen asunto johon koin tarpeen osoittaa kiinnostusta omalta osaltani, Munkkiniemi 25m2 (500e/kk) ja erityisen hyvällä paikkaa - innostuin kovasti ja nyt toivon ettei asiat suju niin kuin oletettavasti liian usein ne sujuu: innostut, toivot, osoitat kiinnostuksen, odotat, saat negatiivisen vastauksen ja petyt. Huomenna vielä parisen näyttöä jollei välittäjä suoraan sano OK.
Yleisesti tässä budjetteja laskiessa ja rahankäyttöä miettiessä on pään sisällä kehittynyt, tai suurentunut taas ajatus oman yrityksen perustamisesta. Olen aina ollut kiinnostunut yrittämisestä ja rehellisestihän tuo on verissäkin kun vanhemmat pyörittävät omaa yritystä. Toimiala ja palvelut aika hyvin hanskassa jo, toinen asia vain toiminimen rekisteröiminen, sisällöntuottaminen, www-sivut ja markkinointi. Ideoita on, sisältö puuttuu. Todennäköisesti joku toinen hetki tästä enemmän.
Päivän Asuvalinta:
Sisältää siis toisinsanoen: farkut ja huppari Artful Dodgerin (oletan) tuoreinta mallistoa (kuvat lainattu Karmaloop:ista), väriyhdistelmä on sopivan synkähkö mutta silti kivan puolikirkas sininen. Harkitsin vakavasti kyseisen asukokonaisuuden tilaamista, mutta veikkaanpa ajankohdan venyvän rahasiirtojen takia niin että jo loppuneen hupparin lisäksi myös farkut katoavat. Kengät taas ovat Niken Air Max 90 uutta tuotanto, joka tuli Kix-Files:iin myyntiin näinä päivinä, täytyy sanoa että kenkien malli on mielenkiintoisen retro, ajetaan todennäköisesti lähemmäs 90-luvun alkua, ja ensiksi olinkin itse sitä mieltä ettei kyseinen kenkä näytä hyvältä mutta mitä enemmän sitä koittaa vihata niin mielipide muuttuu ja se alkaakin kiinnostaa.
Viikkoa jatkamaan. Kirjoittelen todennäköisesti vasta ensi viikon puolella seuraavan kerran kun vuorot vaihtuu takaisin iltaan ja huomisesta lähtien tuleekin pummailtua tyttöystävän luona sunnuntaihin.
Biisilista (vol. 45%):
Snoop Doggy Dogg - Midnight Love
Eminem - Pistol Pistol (Remix)
Coachbeats feat. Jay-Z - When Ya Hot, U Hot
5th Element - Vitut
Rick Ross feat. Cinque & Big Duke - Get That Bread
Two Five - Homicidal Thoughts
Wu-Tang Clan - Black Shampoo
5th Element (Kunkku & GeeCee) - Rumat Ihmiset
Consequence - Callin’ Me
Two Five - New Kid
Olen aina nauttinut hotelliasumisesta, nautin jotenkin siitä tiedosta että joku hoitaa jokapäiväisesti huoneen siistiksi sekä joka aamu kun vain itse nouset niin pääset valmiiseen seisovaan pöytään, siihen oheen vielä erittäin toimiva ja siisti hotelli hyvällä sijainnilla niin mikseipä siitä ottaisi kaikkea irti. Olin viime viikon torstai-perjantai -akselin Sokos Hotel Vaakunassa johtuen juuri näistä edellämainituista messuista. Loppuviikko meni kyllä rahantienauksessa pitkälti, 10e tuntipalkalla messuilla 11 tunnin verran ja siinä ohella sitten nykyisessä duunimestassa iltavuorot pois alta, ja lauantaina vielä kuuden tunnin aamuvuoro = 136e - ei auta valittaa.
Tulevalla viikolla olisi tarkoitus nyt faijan kanssa laittaa tassu maahan ja etsiä sitä vuokra-asuntoa todenteolla ettei se nyt veny mahdottoman pitkälle - pikkuhiljaa 3½h matkoihin per päivä alkaa tuntumaan jo motivaatiotekijöissä ja mielialoissa, mutta väliaikaistahan tämä nyt kuitenkin on. Huomisesta lähtien näytöt kiertoon ja oikeaa asuntoa löytämään. Perjantaina tuleekin sitten parisuhteen kanssa vuosi kasaan, jollei sitä kesäistä kahden viikon hetkeä erossa lasketa. Ajattelin että voisi juhlistaa sillä perustavanlaatuisella tavalla, kukkia perjantaina ja sitten illemmalla tai vaihtoehtoisesti lauantaina syömään johonkin fiiniin ravintolaan Helsingissä (jos on vinkata oikeasti hyvää paikkaa (joskaan ei kuitenkaan listaltaan mitään liian fiiniä) niin kertokaa toki vaihtoehtoja).
Mielihalut kirjoittamiselle olisi mutta täytyy piirtää pilkku nyt, uni kutsuu kun ensi viikko onkin sitten taas aamuvuoroa: herätys 6:40. Huomiseen, toivottavasti.
Biisilista (vol. 13%):
Clipse feat. Bilal - Nightmares
Kanye West - I Use To Love You
Kapasiteettiyksikko - Toisinaan
Näkökulma, Don P, Jam & Papru - P-Town Massiivi
Urbaanilegenda - Aamulla
Nautin työstä, vaikkakin vasta pari viikkoa takana niin tuntuu että joka päivä tähänkin asti on ollut miellyttävää herätä ja miellyttävää mennä töihin, ja tehdä itse töitä. Kuitenkin jostain kumman syystä takaraivossa on jyskyttänyt ajatus johtuen työn laadusta, joka ei mielestäni ole kovin uraputkiammatti, että kauankohan tämä maistuu hyvälle. Jossakin vaiheessa olin vakavasti päässäni päättämässä että kyseinen toimeksianto kyseisessä työpaikassa kestää tasan kaksi vuotta jonka jälkeen alan etsimään uutta. Nyt kuitenkin kun mietin sitä kunnolla ja eri näkökulmista niin miksei se mieli nyt vaan tajua että työ maistuu hyvältä, ja sitten sitä tehdään tasan niin kauan kuin työ sille hyvälle maistuu - kukapa sitä väkisin paskaa söisi vaikka se toki leivän useimmille tuokin pöytään.
Nykyiset työpäivät kestävät kuusi tuntia päivässä ja rahallisesti se ainakin ajatuksissa tuntuu juuri kahdelta tunnilta per päivä liian vähältä joten on mielessä ollut toisen työn ottaminen tähän ohelle, osa-aikaista 3x viikossa aamuisin. Rahallisesti kun tuo 30 viikkotuntia on itselle juuri siinä rajoilla missä toimeentulo ja hyvä elintaso taistelee vierekkäin, asiaa toki muuttaa neljän kuukauden jälkeen loppuva koeaika jonka jälkeen käsittääkseni palkan tulisi nousta. Eri asia tuon toisen työn haluamisella on sen saaminen, kun tuntui jo aikaisemmin olevan niin vaikeata saada edes haastattelupyyntöjä joissa päästä vakuuttamaan omaa mahtavuuttaan työntekijäksi juuri kyseiseen yritykseen - ehkäpä sitten jos odottelisi tuon maagisen fyysisen ikänumeron täyteen ja lähtisi sitten vasta hakemaan kunnolla.
18. Hah, rehellisesti sanoen en koe sitä kohtaan mitään muuta plussapuolia kuin sen että sen jälkeen olen rehellisesti vastuullisessa iässä jossa voin itse ottaa lainaa, voin äänestää, voin ottaa vuokrasopimuksen (tai asuntolainan) nimiini. Houkuttelee toisaalta, toisaalta ei. Tarkoituksena olisi kuitenkin tuo ajokorttikin suorittaa pois alta, ja odottaisihan tuossa pihassakin -86 Mercedes Benz, mutta tuskinpa se aktiiviajoon taitaa tulla - ei autot oikeen ole jaksanut herättää kipinöitä mielessä.
Nyt kuitenkin oman arkisen elämän pariin keskittyen päivään kerrallaan, parempi näin kuin haaveillen mistään erityisemmästä. Tällä viikolla kuitenkin pakottava tarve laittaa Amerikan puolelta vaatteet tulemaan, sai nyt nuo maksujärjestelyt erään kaverin kautta hoitumaan - kunhan vain faijan puolelta saisi sen muutaman satasen ennakkoa ennen palkkapäivää. Keskiviikosta - perjantaihin kutsuu todennäköisesti Helsingin Messukeskus, aamupäivät tuurailemaan osastoille ja illaksi duuniin - lisää rahaa, kelpaa.
Biisilista (vol. 100%):
Ja Rule feat. Jennifer Lopez & Caddillac Tah - Ain’t it Funny (Murder Remix)
N-F - Käsi Sydämellä
Meissi feat. Asteriks & Brädi - Tahdonvoimaa
Paleface feat. Mark B & Blade - Thats When
Jennifer Lopez - Be Back
26.9 oli sikäli mielenkiintoinen päivä että silloin tuli suomalaisen rytmimusiikin saralla kaksi merkittävää julkaisua, Pyhimyksen Salainen Maailma sekä Kymppilinjan Kaupunkilapset. Niin humoristisesti kun “Fiddyt” (Kymppilinja “uhkasi” lopettavansa musiikinteon jos myy vähemmän kuin Pyhimys) heitettiin langoille, doubt that - saa toki nähdä tuleeko tästä kisasta mitään oleellista tulosta edes, selkäreppumeininki varmasti vie osansa myös näistä laskuista. Esikuuntelin Pyhimyksen levyä aikaisemmin jo parisen kertaa joten pystyn asettamaan halutessani vertauskohteita toisiinsa, mutten sitä tee sillä aion arvostella levyn kuitenkin objektiivisesti omalta tasoltani.
Levyn aloittaa kappale Huomenta Suomi jossa vierailemassa juuri edellämainittu Pyhimys - biisi ajaa itseänsä hyvin, joskin sanottaisiinko että sen kuvan mitä sain samplerista (ts. miten paljon annoin sen hämätä omia odotuksiani) on koko levyn muutaman sekunnin intro ja ensimmäinen kappale yllättävän negatiivinen. Kuitenkin hyvällä lähtökohdalla levy lähtee käyntiin, noin ensimmäistä kertaa Kymppilinjaa kuuntelevalle äänet varmastikin vaikuttaisi karismaattisilta, uskottavilta ja lyriikat hyvin kasatuilta LYRIIKOILTA.
Ykköskappaletta seuraava Perhosvaikutus ajaa omassa korvassa ensimmäisistä sekunneista lähtien tajuttomalla paineella, kappaleen melodiset tausta-adlibit on milteinpä euforisen toimivia. Olen henkilökohtaisesti aina nauttinut suuresti koukuttavista adlibeista tai melodioista jotka ei välttämättä ole kappaleessa määritettynä siihen ykköskastiin jota kuuntelijan korva pääasiallisesti kuuntelisi. Kappaleen kokonaisuus jatkaa linjaansa, Kymppilinjaa.
Kolmantena oleva Kuuroille Korville kertoo taustan ensimmäisistä hetkistä jo näin aikasemmalla kokemuksella sen, että tausta on Don P:n, biitin äänimaailmasta ei vain pysty erehtymään jos on hajuakaan että kyseinen tuottajavelho saattaa olla jotenkin yhteydessä tähän. Vieraileva nuori lupaus Luminate antaa oman osansa kappaleelle, joskin ei mielestäni mitenkään tärkeästi - haiskahti enemmänkin omassa korvassa sille, että on vaan tarjottu mahdollisuus kaverille iskeytyä mukaan levylle. Enkkusetti suomenkielisessä levyssä on hieman ristiriitaista, ei häiritsevää mutta ristiriitaista. Yleisesti kappaleessa syntyy hyvä tunnelma joskin taustan “skrätsit” saattaa käydä ärsyttämään pitemmän päälle. Don P:n versevierailu negatiivinen - kuultu paljon parempaa tekstien osalta, teknisyys kun on aina uniikki ja toimiva omalla tavallaan.
Seuraavaksi jo aiemmin puhkikulutetut nuotit alkaa soimaan, Onnellisempi, kappalehan oli ensimmäinen rahallinen sinkkulohkaisu jonka kävinkin hakemassa itselleni. Yleisesti biisin soundissa on todella positiiviset vibat, tyhmästi tokaisten voisi sanoa onnelliseksi kertosäkeeksi - toimivaa kokonaisuudeltaan, tausta ja verse ei mielestäni kuitenkaan toimi yhteen, tai edes puoli kahteen, niin hyvin kuin pitäisi.
Kappale viisi, Alhainen Varas, edellisen biisin positiiviset vibat viedään heti biitin intron jälkeen pois ja asetetaan kuuntelija penkille kuuntelemaan sanoja ja ymmärtämään sitä mitä paperille on kirjoitettu. Coman tausta toimii kuin junan vessa, äänimaailma snareineen ja pianoineen toimii hyvin yhteen jonka päälle on toteutettu, taas kerran, mielenkiintoisen hyvin toimivat melodiat sekä teknisesti hyvinkin toimivat tekstit ja räpit. Ainut ajatuksia mietityttävä kysymys on se että mikä tämän fiktiivisen (?) kappaleen päämääräinen tarkoitus levyn kokonaisuudessa on, vai onko sitä?
Seuraavan kappaleen Reunalla äänimaailma muuttuu pitemmältikin melankoliseksi ja haikeammaksi, äänten karismat toimii edelleen muttei niin intensiivisesti kuin aiemmissa kappaleissa. Eräs hyvänpäivän irkkituttu sanoi joskus ettei ole koskaan ymmärtänyt Kymppilinjan lyriikoiden perimmäistä tarkoitusta, rehellisesti totesi ettei vaan tajua tekstejä itse ollenkaan. Mietin silloin että miten vaikeita ne tekstit muka sitten on ja nyt rehellisesti etukansi käsissä voin myös ymmärtää kaverin kantaa. Ei sillä etten ymmärtäisi, jokainen mielestäni ymmärtää kirjoitetun tekstin omalla tavallaan, oli se kirjoittajan mielestä väärin tai oikein, mutta niin paljon mielikuvia, metaforia ja ajatuksien sanoiksi muuttamista ehkä jopa tekotaiteellisin keinoin saa pään pyörälle helposti. Milteinpä pitäisi lause kerrallaan koittaa tulkita sanoja itselle että pääsisi kokonaissisällöstä perille - ei onneksi Asamaista sienitrippisekoilua enemmänkin tajunnanvirralla kirjoitettuna kuin mietittynä. Taustan (pitchattu?) naisääni toimii haikeuden tuojana hyvin.
Näin muutaman kuuntelukerran jälkeen yksi allekirjoittaneen lempikappaleista Nuku, kappale 7 jatkaa melankolisten taustojen listaa, eikä siinä, hyvin jatkaakin. Tässä kappaleessa kiteytyy mielestäni hyvin tarinankerronta ja ajatusten purkaminen sanoiksi ensiksi kynällä (nykypäivänä jopa näppäimistöllä) jonka jälkeen jokainen omalla äänellään mikkiin. Kukin tavallaan, olen kuitenkin sitä mieltä että Lebastin ääni ei sovellu räppäämiseen niin hyvin kuin laulamiseen (toivon osuvani oikeeseen tyypin nimestä, piti käydä lunttaamassa ex-Wossap.netin (RIP) haastatteluarkistosta että löytyi edes hajua), verse toimii hetkittäin ja hetkittäin tuntuu että se koko tunnelma niissä kuudestatoista linjasta katoaa kuin hiekka sormien välistä - kohta “.. ja totuus ei oo rankka, se on vitun karmiva” on kuin likainen vaippa naamalle äänenkäytön uskottavuuden kannalta. Laulu- ja äänenkäyttömelodioiden kannalta asia on kuitenkin toinen.
Kaupunkilapset ajaa levyllä sen toisen positiivisen biisin osaa. Tarinankerronnallisesti kappale on todellakin toimiva, välillä kuitenkin ehkä teksteiltään jopa liian alkeellinen, raja on niin häilyvä että hetkittäin saattaisin jopa sanoa tekstejä alkeelliseksi ja toisella hetkellä taas todella toimiviksi. Kertosäkeen laulut on koukuttavia ja sanoisin milteinpä pakottavaksi tartuttajaksi. Yleistunnelma kappaleessa välittyy hyvin, Helsinki on kaunis omalla tavallaan - kaikki on vain kiinni siitä miten sitä katsoo.
Kappale yhdeksän, Lopunajan Musiikkia on taustan samplevalinnaltaan mielenkiintoinen, tämä kun on tullut kuultua aikaisemminkin ja aivan eri artistin kappaleen alaisuudessa. MGI toki kuitenkin hoitaa tuotantopuolen hyvinkin helposti kotiin. Kappale taas on mielestäni heikompaa Linjaa, koko soundimaailma on jotenkin liiallista egon nostatusta ilman tarvetta siihen - heikkous kuitenkaan ei jää kiinni siitä ettei äänet olisi tarpeeksi karismaattisia pitämään tunnelmaa yllä, tekstien sisältö vain on mitättömästi mitään käteenjättävää. Myöskään vierailijana toimiva Efu ei sikäli tuota kappaleelle mitenkään kummempaa muutosta suuntaan taikka toiseen.
Koska parin edellisen kappaleen taustat ajoivat kokonaiskuvaa hieman eri suuntaan voin rehellisesti sanoa tämän (Äänetön Kuolema) tekevän sitä samaa - huomaa yleisesti levyn äänimaailman ja tunnelman siirtyneen hieman eri suuntaan. Vaikka tausta onkin haikea ja paljolti mollivoittoinen niin silti tästä löytyy jotakin vivahteita duuriin, ihan lievästi vaikka aihealueet teksteissä ei sitä lähentelekkään. Biitissä ehkä lievästi jotain irlantilaista soundia, jos pelkästään instrumentaalia kuuntelisi voisin kuvitella mielikuvien kanssa liitäväni jossakin Irlannin vihreillä nurmikentillä. Kertosäe jokatapauksessa toimii hyvin räpättynäkin, huomaa jäsenten äänenkäytöllisen teknisyyden joka saa kasattua koukuttavan kertosäkeen ilman laulua tai todellista melodioidenkäyttöä.
Monenkin suomidiggarin odottama Resus Kristus esiintyy vierailevassa muodossa kappaleessa Rakentavaa Palautetta, täytyy sanoa että odotin itsekin kovasti herran ääntä pitkästä aikaa jollakin julkaisulla tai edes kappaleella. Eikä olekaan huono vierailu, ainakaan kertosäkeen perusteella, äänen karismaattisuus ja “syvyys” antaa nauhalle päätyneelle ääniraidalle kunnon vahvuuden joka on milteinpä kylmät väreet aiheuttavaa toimivuutta. Soveltuva valinta aika-juoksee-loppuun-biittiin ja aggressiivisuuteen joka koko kappaleesta välittyy. Kappale toimii kuitenkin vaikka aihealue mielestäni sivuaa lievästi Lopunajan Musiikkia tekstiensä osalta. Siis Rakentavaa palautetta, teille.
Niiden muutamien Helsingin Räppiryhmän (HRR) kautta kuulleiden biisien osalta, sekä parin eksklusiivin (esimerkiksi Lutkamusaa) kautta on tullut kuultua se mihin Linjan pojat pääsee musiikillisesti kun aihealueet on lähellä sydäntä, siis sitä alkoholin juomista, kappale 12, Juodaan. Kappaleet toimii todella hyvin kokonaiskuvallisesti, tekstit on milteinpä hymähdyksien arvoisia vaikka esitystapa ei välttämättä ole niistä huumoristisimmista tavoista. Vahva esitys omalla sarallaan, toimii kyllä. Biitin osalta Don P tehnyt ainutlaatuista jälkeä ja hyvinkin erilaisella äänimaailmalla kuin moni muu tuottaja olisi.
Moni sanoi tätä kappaletta samplerin perusteella lällyksi ja liian nössö-herkistelyksi, sitähän se toki onkin, Toivo kertoo hyvinkin vahvasti äänisävyiltään ja tunnelmaltaan juuri siitä mistä itse pidän. Ymmärrän kyllä hyvin ettei kappale ole välttämättä se ykkösvalinta monelle johtuen juuri kappaleen “nössöydestä” - se vaan on juuri se positiivinen tekijä tässä joka ajaa tätä itselleni listauksessa yhdeksi levyn parhaista kappaleista. Tausta on Coman tuottama ja voidaan rehellisesti kuulla yhteneväisyyttä instrumentaalien (samplet (?)) käytössä, pianot toimii kuitenkin yhtä hyvin kuin Alhaisen Varkaan taustassa. Tekstien osalta kappalehan ei aja mielestäni mitään todellista linjaa, yleisesti elämäntilanteita käsittelevää mietiskelyä ja lievää tarinankerrontaa, lyhyesti ja ytimekkäästi toimivaa.
Paha Maa, kappale jossa on vierailijana herra jonka äänen tahtiin on julkisesti uhkailtu harrastettavan itsetyydytystä. Paperi-T on kyllä kova, harmittavaa vain sikäli ettei kyseinen herra itse tietääkseni ole edes tekemässä mitään julkaisua, vierailijana aivan omaa luokkaansa. Tässä kappaleessa äänen aggressiivisuus eikä mahtipontisuus ole niin voimissaan kuin monessa muussa, mutta silti koko vierailu on kuin tappava tauti, yhtä lopullisen toimivaa, tekstien osalta sanavalinnat on osuvia ja juuri niitä jotka saa hymyilemään vinosti: “et millasii bileitä pidetäänkään niis taloissa joissa tanssitaan läpi öiden poliisin diskovaloissa“. Kertosäe, taas, toisinnolla erittäinkin tarttuva.
Levyn lopettajakappale on ensimmäinen mainossinkkuna julkaistu Kiitos, Anteeks, Näkemiin joka kiteyttää hyvinkin koko levyn lopetuksen. Ehkäpä hieman haiskahtaa vanhalta materiaalilta, tai sitten sekin johtuu vain siitä että on tietoinen siitä faktasta että kappale julkaistiin 2006 kesällä. Hyvää tarinankerrontaa ja ajatustenmaalailua erittäin toimivan taustan päälle, the end.
Yleisesti levy sisältää paljon laulua ja melodioidenkäyttöä, kertosäkeissä, verseissä, adlibeissä ja kokonaiskuvallisesti se kuuluu Kymppilinjan tapaan tehdä musiikkia. Julkaisu itsessään on todella kova, allekirjoittanelle tämän vuoden toimivin kokonaisuus, taustat, räpit, tekstit ja tunnelmat sopii niin hyvin yhteen että tekisi odotusmäärissä ja innostuneisuudessaan mieli viedä levyn tekijät hiekkalaatikolle leikkimään kuraleikkejä. Yleisesti tunnelmat on synkkiä ja melankolisia, ehkä se on suomalaisten kompleksi tehdä suomijulkaisuissa ja -elokuvissa kaikesta niin pirun negatiivista. Jokatapauksessa itse suosittelen kovasti levyn ostamista, 15 euroa on pieni hinta tämän kaltaisesta levystä ja erityisesti siitä että suomalainen musiikkituotanto saa oman arvoisensa kustannuspanoksen. Sekä lisäpisteitä täytyy antaa tunnin mittaisesta kestosta, 15 kappaletta on kaksi normaalimäärää enemmän, arvostettavaa toki.
Ohella myös pahoittelen epäselvyyksiä, kirjoitusvirheitä ja loppupeleissä mahdollisesti olematonta arvostelua itse levystä. Jatkan maistelua.
Hieman vajaa 18-vuotias nuori mies etsimässä omaa paikkaansa yhteiskunnasta. Kirjoitusten aihealueina toimii ajatukset elämäntilanteesta sekä olotiloista, työnhaku, oma yksityiselämä ja kaikenlaiset kiinnostuksenkohteet.