Kovasti on ollu normaalia arkea elämässä, tuntuu kuitenkin näin istahtaneena todella keskittyen kirjoittamaan että kaikki tämä aika on kuitenkin edennyt vauhdilla ja aivan liian nopeasti. Rehellisesti on kovasti pitänyt motivoitua kirjoittamaan mutta sen toteuttaminen on vaikeaa, itsekuri kun kaikessa muussakin on aivan liian huono. Nyt kuitenkin.
Tällä viikolla alkaa neljäs viikko työpaikassa ja täytyy sanoa että näistä neljästä pari viikkoa on ollut aamuvuoroa ja rehellistä paskaa - herätä aikaisin jonka johdosta nukkumaanmenoajankin tulee olla aikaisin, itse työn laatu on aamuvuorossa paljon vähäisempää, ei niin aktiivisesti intensiivistä kuin illassa jolloin on määrätyt kuormat tulleet paikan päälle, ajantappo kun on tylsää pitemmän päälle. Työ on kuitenkin miellyttävää loppupeleissä, hyllyjen siivouskin maistuu kunhan koko päivä ei vain ole sitä ja erityisesti lisäkokemus trukinajosta nostattaa fiiliksiä ja innostusta työtä kohtaan. Tuli tuossa myös tehtyä viime lauantaina se 6-12 vuoro, joka kieltämättä oli aika tappoaamu mutta sekin siitä sujui ja voitaisiin sanoa että työkin toimii lievästi sillä periaatteella se mitä itse antaa, saa jossakin vaiheessa takaisin - keinolla tai toisella.
Tällä hetkellä käynnissä olevalla viikolla on myös tullut käytyä asuntonäyttöjä muutamat kappaleet, olen tähdännyt siihen että joka päivälle ainakin yksi näyttö. Maanantaina käytiin faijan kanssa katsastamassa Munkkivuoressa ja Etelä-Haagassa yksiöt, ensimmäinen oli, rehellisesti sanottuna, liian tumunen allekirjoittaneen mieleen, suhteessa kallis vuokra asunnon kuntoon ja sijaintiin ja toinen taas olikin sitten aivan täynnä jengiä ja se jo ajoi pisteitä “tutustumisesta” alaspäin paljolti, sen lisäksi myös taloyhtiöstä pesutuvan ja saunan puuttuminen riitti pisteeksi iin päälle ettei se välttämättä ollut se ensiasunto itselleni. Tiistaina käväisin itse Konalassa parikymmentäneliöisessä yksiössä joka oli asunnon osalta oikein sopiva, lähellä kärkipäätä yleisesti käydyissä näytöissä mutta sijainti ajoi pisteitä melko paljon alaspäin, jotenkin kahden bussilinjan voimin kulkeminen ei herätä euforisia onnellisuudentunteita ja myös matkan osalta tuli kestoa melko paljolti. Tänään olikin sitten ensimmäinen asunto johon koin tarpeen osoittaa kiinnostusta omalta osaltani, Munkkiniemi 25m2 (500e/kk) ja erityisen hyvällä paikkaa - innostuin kovasti ja nyt toivon ettei asiat suju niin kuin oletettavasti liian usein ne sujuu: innostut, toivot, osoitat kiinnostuksen, odotat, saat negatiivisen vastauksen ja petyt. Huomenna vielä parisen näyttöä jollei välittäjä suoraan sano OK.
Yleisesti tässä budjetteja laskiessa ja rahankäyttöä miettiessä on pään sisällä kehittynyt, tai suurentunut taas ajatus oman yrityksen perustamisesta. Olen aina ollut kiinnostunut yrittämisestä ja rehellisestihän tuo on verissäkin kun vanhemmat pyörittävät omaa yritystä. Toimiala ja palvelut aika hyvin hanskassa jo, toinen asia vain toiminimen rekisteröiminen, sisällöntuottaminen, www-sivut ja markkinointi. Ideoita on, sisältö puuttuu. Todennäköisesti joku toinen hetki tästä enemmän.
Päivän Asuvalinta:
Sisältää siis toisinsanoen: farkut ja huppari Artful Dodgerin (oletan) tuoreinta mallistoa (kuvat lainattu Karmaloop:ista), väriyhdistelmä on sopivan synkähkö mutta silti kivan puolikirkas sininen. Harkitsin vakavasti kyseisen asukokonaisuuden tilaamista, mutta veikkaanpa ajankohdan venyvän rahasiirtojen takia niin että jo loppuneen hupparin lisäksi myös farkut katoavat. Kengät taas ovat Niken Air Max 90 uutta tuotanto, joka tuli Kix-Files:iin myyntiin näinä päivinä, täytyy sanoa että kenkien malli on mielenkiintoisen retro, ajetaan todennäköisesti lähemmäs 90-luvun alkua, ja ensiksi olinkin itse sitä mieltä ettei kyseinen kenkä näytä hyvältä mutta mitä enemmän sitä koittaa vihata niin mielipide muuttuu ja se alkaakin kiinnostaa.
Karmaloop
Kix-Files
Viikkoa jatkamaan. Kirjoittelen todennäköisesti vasta ensi viikon puolella seuraavan kerran kun vuorot vaihtuu takaisin iltaan ja huomisesta lähtien tuleekin pummailtua tyttöystävän luona sunnuntaihin.
Biisilista (vol. 45%):
Snoop Doggy Dogg - Midnight Love
Eminem - Pistol Pistol (Remix)
Coachbeats feat. Jay-Z - When Ya Hot, U Hot
5th Element - Vitut
Rick Ross feat. Cinque & Big Duke - Get That Bread
Two Five - Homicidal Thoughts
Wu-Tang Clan - Black Shampoo
5th Element (Kunkku & GeeCee) - Rumat Ihmiset
Consequence - Callin’ Me
Two Five - New Kid
- e