Alkoholin hirveyksiä, yleisiä pelkoja sekä vähän urbaania muotia

Huh. Viime perjantaita tuli vietettyä kosteissa tunnelmissa Helsingin keskustassa, ah - niin upeassa Taiteiden Yössä, josta mieleen jäi ainoastaan se, että ihmisiä oli paljon, loppu olikin sitten pelkkää sumua ja utua. Suunnitelmat eteni jokseenkin ihan mukavan rauhallisilla aikeilla lähteä tyttöystävän kanssa Hakasalmen puistoon istumaan iltaa tuttujen ja puolituttujen kanssa. Näinhän se menikin, parin-kolmen tunnin päästä kuitenkin jouduin toteamaan itse, että vihreä nurmi oli mielenkiintoisempi kuin ympärillä olevat ihmiset. Voisin tunnustaa että hävettää - meni koko ilta/yö ihan teinikänniksi, joskin ilman sitä pakottavaa tarvetta alkaa valittamaan elämän vaikeutta. Olotila jossa ei kykene kulkemaan ratikalla ilman pysäkin väliä ulos pahoinvoimaan on mielestäni listan negatiivisimmassa päässä. Nyt se loppu, ainakin yhtä tiivis ja samojen määrien käyttö - rehellistä rajojen asettamista itselle.

Tässä viikonlopun aikana taas pääsi pikkupirut vaanimaan pään sisälle työnhaun suhteen. Joutuu kovasti manaamaan, että miksi se on niin vaikeata hyvällä työmoraalilla varustetun nuoren miehen (joskin ala-ikäisen) saada työtä itsellensä. Hakemuksia on lähtenyt paljon, monelle eri alalle, on varastoa, tarjoilijaa, asiakaspalvelijaa, myyjää, tiskaria - laajaskaalaisesti kaikkea mikä nyt vähänkin on itselle potentiaalinen mahdollisuus saada työtä, jos nyt vaan joku paikka osuisi kohdalleen niin pääsisi pikkuhiljaa siirtymään siihen itsenäiseen elämään. Asuinpaikka kun kuitenkaan ei ole ongelma, sillä armeijan harmaissa palveleva kaveri lupasi tarjota ilmaisen asuinpaikan tammikuuhun asti, tai suoraan lainaten: “siks aikaa et saat omat paskat kasaan“. Koitan kovasti tukeutua siihen, että syy miksi en saa töitä on siinä etten ole täysi-ikäinen, mutta pahasti sen ohella pelottaa ajatus siitä etten saa sitä johtuen ainoastaan peruskoulun todistuksesta, ei sitä haluaisi edes uskoa todeksi, kun koulunkäynti ei vain ole enää itselle se todellinen vaihtoehto. Peukalot pystyssä toivoen parasta.

Päivän / viikonlopun bongaukset:
Nyt lähiaikoina on löydettävissä paljonkin bongauksia, sillä moni vaatemerkki julkaisee nyt tähän ajankohtaan omia ‘07 syksyn mallistojaan.

Rocksmith julkaisi Fall/Holiday mallistonsa 24. päivä. Paljon kirkkaita sekä outoja värejä allekirjoittaneelle, mutta löytyi kokoelmasta muutamia yllättäjiä jotka miellyttivät silmää, ylläolevat kuvaavat parhaiten.


Allekirjoittaneelle entuudestaan tuntematon TBG julkaisi kuvat tuoreimmasta mallistostaan myös, yleisesti tylsähköjä vaatteita oli paljon, kuvien, värien ja luovien ideoiden käyttö oli jäänyt vähälle joten kyseisestä kokoelmasta löytyi ainoastaan yksi yllättäjä, ylläoleva huppari jonka idea ja kuviointi oli ihan eri tasolla muihin verrattuna.

Huomista koulussäkäyntiä, sieltä tunnin jälkeen poispääsyn takia melkeinpä innolla odottaen.

Helsingin Sanomat : Taiteiden yö keräsi Helsinkiin noin 100 000 ihmistä

Rocksmith

Biisilista (vol. 55%):
Kanye West & Fall Out Boy - Thanks For Telling Me Nothing
Kanye West & Fall Out Boy - Fame<Infamy
Kanye West & Fall Out Boy - Number One Interlude
Kanye West & Fall Out Boy - Jesus Will Keep Us Apart
Kanye West & Fall Out Boy - DJ Chuck T Speaks
Kanye West & Fall Out Boy - I Slept With Kanye & Fall Out Boy
Kanye West & Fall Out Boy - We Majorly Thankful
Kanye West & Fall Out Boy - The Takeover
Kanye West & Fall Out Boy - Nobody Touch The Sky With Baby In The Corner
Kanye West & Fall Out Boy - Wire Jumper
Kanye West & Fall Out Boy - Thriller Remix
Kanye West & Fall Out Boy - Thriller Intro
Kanye West & Fall Out Boy - Get Busy or Get Diamonds
Kanye West & Fall Out Boy - Big Mike Speaks
Kanye West & Fall Out Boy - Sugar We’re Going Down (Remix)
Kanye West & Fall Out Boy - I Don’t Care I Still Love Her

- e

2 vastausta artikkeliin “Alkoholin hirveyksiä, yleisiä pelkoja sekä vähän urbaania muotia”

  1. Mikko kirjoittaa:

    Kyllä se taitaapi olla justiinsa tuo ikä mikä merkitsee. Vaikka esimerkiks kassahommiin on tietyt ikärajat, jotkut saattaa vaatia ajokorttia ja toisaalta on kai jotkut lainsäädännötkin siitä kuinka paljon alaikäsiä saa rasittaa, niin se ikä saattaa olla ihan vaan muutenkin yks peruste millä työntekijöitä otetaan messiin. Vanhempia oletetaan automaattisesti kypsemmiks jne. Mut tsemppiä.

  2. e kirjoittaa:

    Sikäli olet oikeassa, ja ymmärrän työnantajan kannalta tilanteen jossa ala-ikäistä harkitaan täysi-ikäisen ihmisen kanssa samalla linjalla työhön niin todennäköisyys täysi-ikäiselle on paljon paljon suurempi. Yleismaailmallisia epäkohtia, henkinen ikä kun kuitenkin on olemassa yksi tekijä tässä kaikessa, se ei vaan aina sähköpostihakemuksesta näy. Kiitos.

    - e

Jätä vastaus