Trapetsilla
Pitkän aikaa (anteeksi) taas ollut hiljaista. Ehkä pitkälti johtunut siitä että olen kokenut lieviä paniikinomaisia ajatuksia blogin paljastumisesta lähipiirille, erityisesti tyttöystävälle - mutta veikkaanpa, ja tavallaan nykyisissä olotiloissa ehkä jopa toivoisin hänen löytävän tämän. Nykyään kun ei vaan yksinkertaisesti suju ollenkaan, heti kun muutin niin ongelmat vain alkoivat, pitkälti johtuen itseni omista olotiloista ja mielialoista. Jotka ovat jotakin tämänkaltaista “hei cmoon, tää on tätä - mä asun nyt Helsingissä, siellä mistä oon aina unelmoinut ja täälä kaikki on mahdollista“, painotan lainauksessa sanaa KAIKKI, eli myös ne muutkin. Se on johtanut siihen että arkiviikkoisin tulee riideltyä miltei joka päivä, ei toki aina johtuen minusta ja sen myötä viikonlopuista katoaa palan verran hehkua joka kerralla, sama yleisesti suhteestakin. Tämän päivän ongelma ja riidanaihe oli se että huomenna olin järjestänyt pienimuotoiset tupaantuliaiset lähipiirille - no, tänään sitten töistä lähtiessäni ilmeni että olenkin listoissa merkattu lauantai- ja sunnuntaipäiväksi töihin, etsin kuumeisesti muista työkavereista vapaaehtoista tekemään vuorot puolestani, no, eipä löytynyt joten ne vuorot täytyy käydä tekemässä. Olen ollut nyt viime viikonlopun ja edellisen viikonlopun sunnuntain tekemässä sen päivän vaatimat (6/7h) sisään ja tämän johdosta tyttöystäväni mielestä me emme näe koskaan ja hän on aina yksin täällä odottamassa minua, tiedän kyllä että tämän viikonlopun olisi pitänyt olla pyhitetty vapaalle ja erityisesti sille että voitaisiin pitää kivaa, mutta toisinpa kävi ja nyt syyhän tottakai on minussa, minä kun en ollut (kokenut tarvetta) lukenut työvuorolistaa seinältä. Sanoinkin tänään tyttöystävälle että “se on surullista miten nopeasti sut saa ajattelemaan negatiivisinta vaihtoehtoa, kolme viikkoa - tän ollessa väliaikasta - ja sä olet katoamassa kokonaan pois, vitun hienoo“. Ei vaan tiedä jaksaako enää, mietityttää erityisesti että onko tämä jo liian arpapeliä - sitten toiselta kantilta surettaa että kadottaako siinä sitten jotain liian tärkeätä ja rakasta jota ei vaan ymmärrä arvostaa. Ja mitenkäs joulu, missä mä sitten olisin…
Biisilista (vol. 93%):
Justin Timberlake - Summer Love-Set The Mood
Trey Songz - Can’t Help But Wait
- e
1. joulukuuta 2007 kello 15.34
“Tytön kasvonpiirteet kauniit, tuottaa E:lle hankaluuksii… HANKALUUKSII!”
Täytyy myöntää, et oon pariin otteeseen kelaillu näin sivullisenakin sitä, jos sun muijas lukee tätä. Mut ilmeisesti vielä et oo ainakaan paljastunu. Muistat varmaan mitä ite tein, kun “paljastuin” lähimmäiselleni” - poistin blogin kokonaan Ja hirveän vaikealta kyllä kuulostaa tää tilanne edelleen, toivottavasti löydät ratkasun asiaan pian, että saat mielelles rauhan.
“Rehellisil ilmeil kaks naamaa, edellisilt ilmeilt paskaa saat
mut ihminen kasvaa vaan, tää kaava tai vastaava
Vastaajas viesti ku oot passaamas liekkii
passaa elellä, spedet jälessä tai edellä
Ite keskellä, turha teeskennellä
ku toinen johtaa sua harhaan ja toinen puukottaa selkään”
(Edellinen lainaus ei liittyny mihinkään, mut kuulostaa vaan makeelta??? :D)
3. joulukuuta 2007 kello 11.46
Itse asiassa mäkin olen joskus mietiskellyt, että mitäpä jos tyttöystäväs tänne eksyis, mutta ilmeisesti melko epätodennäköistä…
Noi tilanteet parisuhteeseen liittyen on aina vaikeita, eikä ulkopuolinen oikein mitään fiksua neuvoa osaa siihen antaa. Mut sanotaanpa nyt vaikka näin, että mietä onko toi just sitä mitä sä haluat? Haluatsä viettää koko loppuelämäs tän henkilön kanssa ja tässä suhteessa? Tää on aika kliseinen ilmaus, mutta naisia (kuin myös miehiä) on maailma pullollaan.
On aika turha kelata, että mitä jos tässä heittää hukkaan jotain liian arvokasta, sillä jos sulla ei ole hyvä fiilis tässä suhteessa, niin miksi se olis liian arvokasta? Tietenkin kun toista rakastaa, niin miettii että mitäs jos ei löydä mitään parempaa jos tän jättää jälkeensä, mut jos nyt ei oo hyvä fiilis, niin onko järkeä jäädä siihen paikalleen miettimään, mitä parempaa vois olla?
Nojoo, eiköhän siinä ollu taas filosofista pohdintaa tarpeeks tälle päivälle.
3. joulukuuta 2007 kello 23.19
Kyllä, epätodennäköistähän se on vaikka toisaalta se olisi kahdenkin klikkauksen päässä todella huonolla tuurilla.
Silloin kun toista rakastaa niin kokonaisuuteen kuuluu hyviä ja huonoja, todella hyviä ja todella huonoja hetkiä - ja edelleenkin saan kokea niitä todella hyviäkin hetkiä jolloin huonoilla hetkillä sitä vielä miettiikin että onhan tässä syytä jatkaa. Niin, voidaan kysyä että haluanko elää loppuelämäni kyseisen henkilön kanssa, joka on taas aivan väärin muotoiltu kysymys - kuinka moni ihminen miettii asiaa TOSISSAAN tämän ikäisenä ja itse suhteessa ollessaan, tiedän toki että tuskin ikinä millään todennäköisyydellä kyseinen ihminen tulee olemaan ikuisesti parisuhteessa minun kanssani muttei käy kieltäminen ettenkö haluaisi tämän jatkuvan aikuisikään. Niin ja näin, nyt taas nauttien tästä - saa nähdä kauanko.
- e