BLOGI

ON

Jokapäiväistä tajunnanvirtaa kiteytettynä teksteihin. Kaikkea musiikkivideoista, musahypeen, huudatusta, tarinointia, arkielämää - sen elämistä, mielialaheittelyitä ja kaikkea sitä mitä yhden helsinkiläisen nuoren miehen elämään kuuluukaan.

Eetu

Seurustelee
Työskentelee
1 Koira
Etu-Töölö
Hiphop & Rap & R&B;

Arkisto: kämppä

Kiitos vappubileistä, oli mahtavaa!

Vappu oli ja meni, täytyy kyllä rehellisesti sanoa että oli ehkä raskain mutta siinä ohessa antoisin juhla. Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin niin rakkaasta tyttöystävästäni tuli viime viikolla onnellisen pienen pojan isosisko. Joten päästiin näkemään keskiviikkona, että miten pieni vastasyntynyt lapsi voikaan olla. Meillä oli kuitenkin pakkaamista vielä illalla joten ei voitu jäädä sen pidemmälti, eikä äitikään päässyt kotiin kuin vasta seuraavana päivänä. Meidän muuttopäivä alkoi kymmenen aikoihin josta sitten lähdin itse kömpimään Citymarkettia kohti, hakemaan välipaloja sekä iltaa varten hieman voimajuomaa muuttoavullemme. Päästiin itse asiaan sitten puoli kolmen pintaan kun lähdimme viemään vanhaa työpöytää frendille ja siinä ohessa hakemaan sohvaa Helsingin itäpuolelta. Siellä luvassa oli onneksi vain sohvan kanto kahdessa osassa kuusi kerrosta alaspäin, no big deal… Tämän jälkeen pöytä ja siitä sitten Ikeaan kuluttamaan aikaa, odottaessa siis uuden asunnon avaimia. Oltiin Ikeassa parisen tuntia ja mukaan tarttui uusi työtuoli, työpöytä sekä Pariisi -taulu.



Tän ostosreissun jälkeen siirryttiinkin sitten takaisin vanhalle kämpälle jossa luvassa olikin sitten myymäni Ikean Hopen kaapinkantoa ensiks seitsemät rappuset alas ja sitten kohti Fredaa, jossa pitikin sikailla kaappi ensiksi portin lävitse (2cm raolla) ja sen jälkeen vielä ekaan kerrokseen itse sisälle asti. En mee sanomaan, että kaapin kokonaisena kanto oli mitenkään paras ratkaisu, mutta loppujenlopuksi se on aina ongelma jos Ikean jo kasattua tuotetta lähtee purkamaan. Itseasiassa viereisestä rapusta käveli unkarilainen kaveri joka ei puhua pukahtanu sanaakaan suomea taikka englantia ja se hoiti homman kotiin siihen malliin pikkurillillä, että itse joutu kyllä nostamaan hattua sille suoritukselle. Tästä sitten takasin vanhalle kämpälle kasaamaan autoa valmiiks ja sen jälkeen kohti Vallilaa ja uutta kämppää. Avaimet kädessä kahdeksan aikoihin ja luvassa oli autonpurkua, lastaamista ja purkua. Loppujenlopuksi sänkyyn painuessa kello olikin sitten miellyttävät 2:30 yöllä, kiitos vappubileistä siis!

Lähdettiin seuraavana päivänä ihastelemaan lihaskipuisena Skattalle uutta perheenjäsentä, joka ihan rehellisesti on ehkä sympaattisin ja hellyttävin olento jota on sitten Ludden pentuaikojen tullut nähtyä. Lapsissa on jotain taikaa. Meillä toi onneks syö hyvinkin kaikkea vauvakuumetta ja vastaavia kun pääsee näkemään vierestä mitäs se touhu nyt onkaan kun eletään pienen lapsen kanssa.

Pidin kuitenkin vappuna sen viisi vapaata johon kerkes mahtumaan kaikenlaista miellyttävää, ettei oikeen päästy maistelemaan uutta asuinaluetta ja kotia, mutta nyt kun on pari-kolme arkipäivää eletty uutta ympäristöelämää niin täytyy kyl sanoa, että tää vaikuttaa oikein lupaavalta. Nyt vaan on karmeesti kamojen laittamista sekä lauantaina luvassa kaapeleiden vetämistä toiseen huoneeseen, vaatekaapin kasausta ja parit lamput kattoon. Touhua on, mutta onneks aina voi ottaa lungistikkin.

Asian ytimessä, siis ytimessä.

Istun tällä hetkellä itsekseni kämpässä ja mun ympäriltä löytyy vajaa parikytä pahvilaatikkoa sekä satunnaisia jätesäkkejä täynnä vaatteita. Kamaa on kuitenkin vielä pöydän pinnalla ja matot lattialla niin äänet ei (onneksi) kaiu niin, että täälä olis outo olla. Luvassa huomenna on vielä lisää pakkausta, pakkausta ja pakkausta. Tein pakuvuokran pari vklp sitten torstaille kello 11-19, mutta tän viikon maanantaina kävi sitten ilmi ettei tuleva vuokranantajani pääse muuttamaan asunnostaan ennen iltaa johtuen taas omasta vuokranantajastaan, joten meillä on vappuna siis luvassa iloista muuttamista illasta yöhön - mikä ei ole kovinkaan hurrauksen arvoinen juttu. Saatiin kuitenkin paku+kuski hoidettua siihen jamaan, ettei tarvitse sentään ajallisesti juosta pakun vuokra-ajan tai muunkaan senkaltaisen asian kanssa. Emmi lähti pari tuntia sitten Skattalle porukoidensa luokse, sielä kun on tässä nyt viimeinen 9 kuukautta odoteltu kuinka “äitipuolen” vatsa kasvaa ja kehittyy - joten nyt, tänään oli se päivä kun vauva päätti syntyä. Peukut pystyssä odottaen naperoa meidän kaikkien elämiin.

Kesä on tehnyt säiden puolesta kovinkin tuloaan ja se saa itelle aina hyvän haippipään aikaiseksi, tekee mieli kuunnella hyvää sekä sopivaa musiikkia joka kulmassa ja hetkessä. Sen vuoksi mä hommasin duunista itelleni matkakaiuttimet iPodille ja aion sen myötä mahdollistaa kesän fiilistelyt musan kera. Toinen kova juttu tälle kesälle tulee olemaan Rick Ross uuden Deeper Than Rap -levyn myötä. Hype is on Officer Ricky - and please, believe the hype.

Sekä mun kesälomatoiveet osu ja uppos, luvassa kaikki antoista kaks viikkoa, mutta ei siinä - alunperin asennoiduin yhteen niin kyllä tää kolisee hyvin, ei sitä nuori mies enempää kaipaakkaan.

Poismuuttotarkistusta sekä stressitason nousua

Tänään oli virallinen poismuuttotarkistus, hommahan kuitenkin meni niin että jo kiitettävässä iässä oleva vuokraemäntäni ihasteli vain ruttuturpaista koiraa jonka vuoksi niinkään ei keskitytty lomakkeen täydelliseen täyttöön, toisin kuin olisi ollut jos Ludde ei olisi ollut mukana. Hirveissä paiseissa kuitenkin otin eilen uunin sekä keittolevyjen pesun ja tänään imurointi, roskat pois ja roskiskaapit puhtaaksi. Tulipahan siivottua. Ensi viikon ohjelmassa luvassa:

- Pakkausta
- Sängyn purkaminen paloihin
- Sähkösopimuksen solmiminen
- Avainten luovutuksia Hesus Hesus -heikille
- Muuttamista
- Ehkä vähän stressiäkin?

Käsittääkseni muuton stressitason nosto on verrattavissa samaan kuin läheisen poismeno. Itsessään tämän viikon kiteytys voidaan käsitellä mallilla, perjantaina tatuoitiin jalka loppuun. Olo hieman jopa haikea kun ei tarvitse enää Punavuoressa x-aikavälein juosta sen takia. Olisin muuten samantien laittanut jatkoaikaa varaukseen ellen tietäisi, että nyt säästetään muihin juttuihin ja keskitytään asennoitumaan siviilipalvelukseen joka mitä suuremmalla todennäköisyydellä on alkamassa sitten tulevassa vuodenvaihteessa. Lupasin kuitenkin pojille siellä, että parin syksyn päästä oon jo ennakoivasti jonossa hakemassa omaa aikaani! (Laitan jonkinlaista kuvaa tosta jalasta kunhan toi verenpunaisuus katoo häiritsemästä itse lopputulosta).

Lupaan myöskin, että tämän kevään/kesän kovin hittibiisi tulee olemaan tämä:

Kämppä (ja kesä) lähenee…

Nyt pikkuhiljaa countdown laskee lähemmäs nollaa. Tarkkaanottaen viikon päästä huomenna kello 11 alkaa rundi siihen kuinka vihdoinkin muutetaan, luvassa 8 kerrosta rappusia sohvan kanssa, itseasiassa kahdessa osassa, samaten myös neljäkerrosta ylös-alas pakettiautoa tyhjäksi. Luvassa siis pesukoneen, hyllyn, kaapin ja pöytien kantoa. Siihen lisäksi toki mukaan tulee ~20 pahvilaatikkoa täynnä tavaraa, ajatusmalli joka laittaa melkein hymyilemään jännityksestä. Ja kaikenlisäksi muuttopäivähän on vappuaatto, eli kaikki menee mallilleen. Noh, kamojen jälkeen saattaa olla että elämästä voisi lähteä nauttimaankin jos kelit vaan sattuvat kohdalleen. Kaikki mitä tähän asti on kävellyt eteen povailee hyvää säätä vapuksi, mutta Suomen säät ovat sitä mitä ovat. Otin kyllä muuton takia töistä vapaaksi viisi päivää, joten aikaa pitäisi riittää sen suhteen.

Oon myös vihdoinkin saanut aikaseks saada autokoulun siihen malliin, että odotellaan Poliisin hyväksyntää papereille. Enhän mä onneksi aloittanut koko koulua kuin viime syyskuun alusta. Jos nyt toukokuun loppuun mennessä olis kortti ja pääsis heinäkuun lomilla sitten nauttimaan ajamisesta ja Suomen maisemista. Ehkä - jos inssi vaan menee läpi.

Seinät kaatuu pienessä yksiössä

Meidän kämpässä alkaa pikkuhiljaa muurit murtumaan ja seinät kaatumaan päälle kun ollaan menty viimeinen kaksikuukautinen niin hälläväliä-asenteella, tavaraa on tullut odottamaan vain pääsyä uuteen asuntoon ja muutenkin mielenkiinto tän nykyisen kämpän hoivaamiseen on laskenu aivan nolliin. Mutten voi kieltää etteikö varmasti mun ja Emmin päässä pyöri pelkästään poispääsy tästä ja muutto uuteen, uudet sisustukset, enemmän tilaa ja muutenkin aivan eri ympäristö. Lähinnä voi vain sanoa, että on oikeutettuakin antaa nykyisen asunnon arvon laskea (silmissä ainoastaan) sillä poishan tästä kuitenkin ollaan lähdössä.

Nyt kuitenkin tietoisena muutosta meillä on useampikin ongelma kotona tällä hetkellä. Yksi suurimmista on todennäköisesti tietokonepöytä joka on täysin ylimitoitettu jo nykyiseenkin kämppään ja pysyy hyvinkin paljon liian suurena tulevassakin. (Eli nyt jos joku kaipaa puunväristä l160xs80cm pöytää niin täältä lähtee pilkkahintaan!). Kuitenkin ratkaisuja kalusteidenkin suhteen on tehtävä, kuten aikaisemmin postasin niin sohva meillä on jo kuosissa, mutta muita elintärkeitä huonekaluja kuten tv-taso ei vielä ole, oikein loistavana Huuto.net -vahtina toiminut Emmi on nyt jo löytänyt montakin potentiaalista, se vaan että mihin päädytään (ja mihin hintaan) on toinen juttu. Kuitenkin tuoltakin tasolta täytyy edellyttää sinne mahtuvan tuon uuden h(ome)t(heatre)pc-koneen mahtumista, televisio kuitenkin sijoitetaan seinälle. Ja se telkkari vois näyttää vaikka tältä:

40 tuuman Valkoinen Samsung

Täytynee kuitenkin vielä tutkailla tuon hifistelyn suhteen, että mikä on lopullinen ratkaisu. Valkoinen kun ei välttämättä ole kuitenkaan se paras…

Hauskaa pääsiäistä niille jotka sen hauskasti aikovat viettää!

Se tuntu tarpeelliselta…

Mä olen tässä nyt viime aikoina taistellut tiukkaa kuuria vastaan. En rehellisesti tiedä mihin rahat katoo itestään, tai no tiedän - mutta itselle on aina niin vaikee tunnustaa. Menin ostamaan sitten intuitiolla 75 euron kaiutinsetin tietokoneelle, ihan vaan entisen tilalle kun “se tuntu tarpeelliselta“. No, kajarit on ja soi hyvin mut massille olis tarvista. Liksa tulee kyllä, mutta sieltä puuttuu viikon palkka kun käytiin lomailemassa, vähän ahdistaa. Oon tässä kans manaillu sitä kun ei oo tullu uusia vaatteita kunnolla ostettua sitten marraskuun, haluais muutamat farkut ja hupparit nyt tähän kevätkeleihin, mutta taitaa massit kadota täysin sisustamiseen.

Ollaan joo muuttamassa Vallilaan 1.5, vielä sopivasti vappuna. Vähän jännittää toisaalta, Etu-Töölössä oli sellasta stadi-tunnelmaa mitä oli hyvä fiilistellä ja nyt pitäis sit lähteä Kallion taakse katsomaan maisemia, mutta mikäs siinä. Nyt vihdoin saadaan Emmin kanssa yhteinen kämppä ja päästään muodostaan siitä sit sellanen mikä on molemmille hyvä, asetelmalla minä -90 luvun poikamiesboksi vastaan Emmi moderni ja älykäs parisuhdesisustus. Käytiin lauantaina katsomassa tulevaa sohvaa joka ostettiin Huuto.net:in kautta 200 eurolla (ovh 425e). Saatiin myöskin diilattua, että noudetaan sohva vasta kun muutetaan kun tähän nykyiseen kopperoon ei yhtä sohvaa saa mahdutettua mitenkään.

Onneks Töölöön pääsee muuttamaan aina takaisin. Nykyinen suunnitelma on jotakuinkin sellainen, että teen tämän vuoden loppuun nykyisessä duunimestassa jonka jälkeen sitten mitä suurimmalla todennäköisyydellä alkaa vuoden siviilipalveluspesti, toivottavasti vielä jossain mukavassa mestassa. Vähän kuumottaa koko idea, but what’s ya gonna do, vuosi se vaan on.

Ollaan menossa pääsiäisenä (10.4) Valtterille myymään, taas kerran - siellä jos pääsis nyt eroon kaikista lopuista tavaroista, kirpparitavaraa kun tuppaa kertymään yllättävän paljon yllättävän useasti. Koitan tässä yleisestikin hustlailla mun vaatteita poispäin kaapista kun ei tule käytettyä ja rahasta ei olis haittaa. Mutta kyllä sitä kaappiinkin on tullut keräiltyä jotain aina välillä, Emmi teki löydön mulle tossa ja löysi Tiger Of Swedenin neuleen kympillä viime lauantaina, joka passasi minulle vallan hyvin - maltoin jopa pihiyksissäni ostaa sen.

Harmitellen

Ja hyvää viikon alkua taas. Oltiin lauantaina sitten Valtterilla myymässä ja nyt kattelin et lopputulos kassaan oli 215e pöytävuokran jälkeen, mulla lähenteli jotakin yhdeksääkymppiä lopputulemassa joka on ihan mukava lisä lompakkoon. Torstaina meinaan palaa ainakin se kolmesataa eugenia kun jatketaan jalan tatuointia Blue Dragon Tattoo:ssa. Lähdettiin Valtterilta kuitenkin jatkamaan sitten samalla vauhdilla kohti Siuntiota mun porukoiden luokse, oli meinaan nyt viimeinen vapaa hetki käydä siellä ennen Helmikuun Espanjan matkaa, ja napattiin sieltä nyt sit jo matkalaukku matkaan että pääsee valikoimaan mitä mukaan ja mitä ei.

Meidän kämppäasiat on ihan seis-ständissä nyt kun aikaisemmin mainittu Etu-Töölön kämppä kusi allensa, välittäjänä ollut akka päätti sitten ottaa jonkun joka pääsi 14 päivää ennemmin, thank you very much… Yks näyttö ollaan sen jälkeen käyty katsomassa mutta kyseinen mesta Meilahdessa muistutti lähinnä tunkiota joten käännyttiin melkeinpä samoilla jaloilla poispäin kun astuttiin sisään, koko kämppä oli tyyliin remontoimatonta alkuperäisjälkeä 1950-luvulta, kuinka kivaa? Vessa oli ainut jossa oli pinnat laitettu uusiksi ja yhtiö muutenkin oli mielenkiintoinen kun kyseisessä talossa sijaitsi ilmeisesti 200-300 asuntoa ja muistutti pääasiallisesti vanhan ajan sairaalaa. Vuokrapyyntökin oli onneks halvat 750e / kk, 38m2 kaksio keittiöllä, buahaha!

Joutuu harmittelemaan. Onneksi musiikki on edelleen hyvää, kunhan sen vain valikoi oikein, jonka vuoksi voidaankin laittaa Eminemin comeback-biisi, mukana Dr. Dre sekä 50 Cent. Suhteellisen hittikamaa mutta kyllä tää biisi hyvin toimii myös:

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.

Juustosta…

Mulla itselläni on ollut fondue-visio silmissäni melkeinpä puolisen vuotta nyt. Löydettiin ennen joulua 4 eurolla Jäähallin kirpparilta ihan bränikkä fondue-setti ja nyt vihdoin, 18.1 sunnuntaina saatiin pata porisemaan, vain siihen asti se otti. Homma lusi mielissä puolisentoista viikkoa ennenkuin nyt saatiin aikaiseksi, eikä ollut ihan halvinta lystiä käydä hankkimassa metanolia, fonduejuustoja sekä kaikenlaisia tarveaineita, mutta kyllä se pitkästä aikaa oli hyvääkin - kannatti odottaa. Seuraavan kerran vain kun tehdään niin täytyy varmistua, että tekee itse tuoreesta juustosta eikä käytä teollisesti valmiiksi väännettyjä aineksia.

Me käytiin Emmin kanssa muutama lauantai sitten katsomassa Etu-Töölössä yhtä kämppää ja nyt tilanne on se, että odotetaan yhteydenottoa kyseisestä kämpästä. Homma jäi auki siitä että kyetäänkö muuttamaan kalenterikuukauden puolessa välissä, luvattiin pystyvämme ja ollaan nyt sitten odoteltu (tänään) viikon verran yhteydenottoa, että saadaanko se. Oli miellyttävä 47m2 yksiö + keittiö, pinnat rempattu yleisesti ja keittiössä -05 joten kondis on jees. Sijaintihan tossa ois loistava ja vuokrakaan ei mikään mieletön. Odotellessa…

Ens lauantai-aamuna käy matka kohti Valtterin kirpputoria, myyjän muodossa vielä. Täytynee tällä viikolla ny käydä kaapit läpi ja ottaa kaikki mahdollinen matkaan sinne sitten, sieltä olis ajatus lähteä sitten Siuntioon mun porukoitten luokse viettämään viikonlopun loppua, rupee käymään viikonloput vähiin ennen meidän Espanjan hiihtolomaa. Mutta nyt skarppina kohti duunia ja tälleen.

Yhtä päivää eteenpäin

Jeps, eka duunipäivä takana ja täytyy sanoo että tietämättä mitä odottaa niin joutuu suhtautumaan positiivisesti. Mut ei siitä sen enempää. Oli outoa päästä viideltä jo duunista ja huomata että illassahan on vielä aikaa tehdä kaikenlaista eikä tarvii mennä paris tunnissa koisimaan. Käytiin Emmin kanssa myös eilen VVO:n asuntonäytössä jossa oli 47m2 1h+k alkovilla. Asunto oli siistikuntoinen, lattia- ja seinäpinnat erittäin siistit sekä muutenkin tilankäytöllisesti neliöt oli ihan oikein isketty aikoinaan, mutta se ei kuitenkaan ollut meidän pala kakkua, joku siinä vaan oli se juttu joka tökki. En sit tiedä et keittiön komeromaisuus ja omansalainen mitättömyys koko kämpässä sai ehkä aikaan sen ettei jaksettu syttyä niin paljon että oltaisiin valmiita maksamaan muutamaa sataa enemmän kuin nykyisestä. Haku jatkuu, sovin eilen lauantaiksi yhden näytön tästä Etu-Töölöstä.

Bongailin T-Painin uusimmalta levyltä olleen Freezen videon jossa mukana “tykittääChris Brown. Täytyy sanoa että onpa vedetty pitkän linjan grafiikkasäätöjä messiin, vois sanoa että jopa liiaksi asti - noi tanssiaskeleet on siisti juttu ja yleisesti meininki on ihan onnistunu mutta mulle tulee devianART:in ylitsevuotavat taiteilijaluonteet mieleen:

T-pain feat. Chris Brown - Freeze

Nyt taaskin yhtä päivää eteenpäin.

Hauskaa arkea!

Kiitos lyttynaamainen koirakaverini. Eilen illalla joululoman viimeinen päivä (kun en vanhassa duunissa enää tammikuun tunteja tehnyt) ja nukkumaan kahdentoista pintaan. Ainut ongelma unensaannissa vain oli se, että meidän rakas koiramme harrastaa kuorsaamista ja ihan rehellisesti se kuorsaaminen ei ole mitenkään miellyttävää tuhinaa vaan lähinnä keski-ikäisen kaljuuntuvan alkoholisoituneen miehen kuorsausta. Sanotaan nyt näin, että tänä aamuna kello 6:45 allekirjoittanutta myös väsytti. Tänään tho ensimmäinen duunipäivä uudessa mestassa tänään, ysiltä torppana paikan päällä ja valmiina kuin lukkari sotaan, snadisti kutkuttaa vatsanpohjassa mutta lähinnä sen takia ettei tiedä yhtään mennä sanomaan et mitä toi duuni sit loppujenlopuksi on. Kummaa on myös päästä duunista kello 17 kun kuitenkin viimeisen päälle vuoden ajan oon ollu 98% iltavuorossa niin että pääsen kahdeksalta pois duunista, nyt kerkee tehdäkin iltasin jotain. On myös diilattu asuntonäyttö tälle päivälle, 47m2 1h+k VVO:lta, ihan mielenkiinnon vuoksi lähdetään tsekkaamaan vaikka yksi huone ei ole juuri se meidän ajatus tulevasta kämpästä. Positiviista tässä mestassa ois myös sijainti kun on puoli korttelia tästä nykyisestä. Nyt kuitenkin jännittäjä alkaa starttailee itseään ja lähtee tsekkaa et mitä on luvassa. Hauskaa arkea!

LuddeHelsinki, MechelininkatuLRG shirtFlowerSummer in KuhmoDucksShooting @ Kuhmodunno