BLOGI

ON

Jokapäiväistä tajunnanvirtaa kiteytettynä teksteihin. Kaikkea musiikkivideoista, musahypeen, huudatusta, tarinointia, arkielämää - sen elämistä, mielialaheittelyitä ja kaikkea sitä mitä yhden helsinkiläisen nuoren miehen elämään kuuluukaan.

Eetu

Seurustelee
Työskentelee
1 Koira
Etu-Töölö
Hiphop & Rap & R&B;

Arkisto: elämää

Kiitos vappubileistä, oli mahtavaa!

Vappu oli ja meni, täytyy kyllä rehellisesti sanoa että oli ehkä raskain mutta siinä ohessa antoisin juhla. Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin niin rakkaasta tyttöystävästäni tuli viime viikolla onnellisen pienen pojan isosisko. Joten päästiin näkemään keskiviikkona, että miten pieni vastasyntynyt lapsi voikaan olla. Meillä oli kuitenkin pakkaamista vielä illalla joten ei voitu jäädä sen pidemmälti, eikä äitikään päässyt kotiin kuin vasta seuraavana päivänä. Meidän muuttopäivä alkoi kymmenen aikoihin josta sitten lähdin itse kömpimään Citymarkettia kohti, hakemaan välipaloja sekä iltaa varten hieman voimajuomaa muuttoavullemme. Päästiin itse asiaan sitten puoli kolmen pintaan kun lähdimme viemään vanhaa työpöytää frendille ja siinä ohessa hakemaan sohvaa Helsingin itäpuolelta. Siellä luvassa oli onneksi vain sohvan kanto kahdessa osassa kuusi kerrosta alaspäin, no big deal… Tämän jälkeen pöytä ja siitä sitten Ikeaan kuluttamaan aikaa, odottaessa siis uuden asunnon avaimia. Oltiin Ikeassa parisen tuntia ja mukaan tarttui uusi työtuoli, työpöytä sekä Pariisi -taulu.



Tän ostosreissun jälkeen siirryttiinkin sitten takaisin vanhalle kämpälle jossa luvassa olikin sitten myymäni Ikean Hopen kaapinkantoa ensiks seitsemät rappuset alas ja sitten kohti Fredaa, jossa pitikin sikailla kaappi ensiksi portin lävitse (2cm raolla) ja sen jälkeen vielä ekaan kerrokseen itse sisälle asti. En mee sanomaan, että kaapin kokonaisena kanto oli mitenkään paras ratkaisu, mutta loppujenlopuksi se on aina ongelma jos Ikean jo kasattua tuotetta lähtee purkamaan. Itseasiassa viereisestä rapusta käveli unkarilainen kaveri joka ei puhua pukahtanu sanaakaan suomea taikka englantia ja se hoiti homman kotiin siihen malliin pikkurillillä, että itse joutu kyllä nostamaan hattua sille suoritukselle. Tästä sitten takasin vanhalle kämpälle kasaamaan autoa valmiiks ja sen jälkeen kohti Vallilaa ja uutta kämppää. Avaimet kädessä kahdeksan aikoihin ja luvassa oli autonpurkua, lastaamista ja purkua. Loppujenlopuksi sänkyyn painuessa kello olikin sitten miellyttävät 2:30 yöllä, kiitos vappubileistä siis!

Lähdettiin seuraavana päivänä ihastelemaan lihaskipuisena Skattalle uutta perheenjäsentä, joka ihan rehellisesti on ehkä sympaattisin ja hellyttävin olento jota on sitten Ludden pentuaikojen tullut nähtyä. Lapsissa on jotain taikaa. Meillä toi onneks syö hyvinkin kaikkea vauvakuumetta ja vastaavia kun pääsee näkemään vierestä mitäs se touhu nyt onkaan kun eletään pienen lapsen kanssa.

Pidin kuitenkin vappuna sen viisi vapaata johon kerkes mahtumaan kaikenlaista miellyttävää, ettei oikeen päästy maistelemaan uutta asuinaluetta ja kotia, mutta nyt kun on pari-kolme arkipäivää eletty uutta ympäristöelämää niin täytyy kyl sanoa, että tää vaikuttaa oikein lupaavalta. Nyt vaan on karmeesti kamojen laittamista sekä lauantaina luvassa kaapeleiden vetämistä toiseen huoneeseen, vaatekaapin kasausta ja parit lamput kattoon. Touhua on, mutta onneks aina voi ottaa lungistikkin.

Asian ytimessä, siis ytimessä.

Istun tällä hetkellä itsekseni kämpässä ja mun ympäriltä löytyy vajaa parikytä pahvilaatikkoa sekä satunnaisia jätesäkkejä täynnä vaatteita. Kamaa on kuitenkin vielä pöydän pinnalla ja matot lattialla niin äänet ei (onneksi) kaiu niin, että täälä olis outo olla. Luvassa huomenna on vielä lisää pakkausta, pakkausta ja pakkausta. Tein pakuvuokran pari vklp sitten torstaille kello 11-19, mutta tän viikon maanantaina kävi sitten ilmi ettei tuleva vuokranantajani pääse muuttamaan asunnostaan ennen iltaa johtuen taas omasta vuokranantajastaan, joten meillä on vappuna siis luvassa iloista muuttamista illasta yöhön - mikä ei ole kovinkaan hurrauksen arvoinen juttu. Saatiin kuitenkin paku+kuski hoidettua siihen jamaan, ettei tarvitse sentään ajallisesti juosta pakun vuokra-ajan tai muunkaan senkaltaisen asian kanssa. Emmi lähti pari tuntia sitten Skattalle porukoidensa luokse, sielä kun on tässä nyt viimeinen 9 kuukautta odoteltu kuinka “äitipuolen” vatsa kasvaa ja kehittyy - joten nyt, tänään oli se päivä kun vauva päätti syntyä. Peukut pystyssä odottaen naperoa meidän kaikkien elämiin.

Kesä on tehnyt säiden puolesta kovinkin tuloaan ja se saa itelle aina hyvän haippipään aikaiseksi, tekee mieli kuunnella hyvää sekä sopivaa musiikkia joka kulmassa ja hetkessä. Sen vuoksi mä hommasin duunista itelleni matkakaiuttimet iPodille ja aion sen myötä mahdollistaa kesän fiilistelyt musan kera. Toinen kova juttu tälle kesälle tulee olemaan Rick Ross uuden Deeper Than Rap -levyn myötä. Hype is on Officer Ricky - and please, believe the hype.

Sekä mun kesälomatoiveet osu ja uppos, luvassa kaikki antoista kaks viikkoa, mutta ei siinä - alunperin asennoiduin yhteen niin kyllä tää kolisee hyvin, ei sitä nuori mies enempää kaipaakkaan.

Poismuuttotarkistusta sekä stressitason nousua

Tänään oli virallinen poismuuttotarkistus, hommahan kuitenkin meni niin että jo kiitettävässä iässä oleva vuokraemäntäni ihasteli vain ruttuturpaista koiraa jonka vuoksi niinkään ei keskitytty lomakkeen täydelliseen täyttöön, toisin kuin olisi ollut jos Ludde ei olisi ollut mukana. Hirveissä paiseissa kuitenkin otin eilen uunin sekä keittolevyjen pesun ja tänään imurointi, roskat pois ja roskiskaapit puhtaaksi. Tulipahan siivottua. Ensi viikon ohjelmassa luvassa:

- Pakkausta
- Sängyn purkaminen paloihin
- Sähkösopimuksen solmiminen
- Avainten luovutuksia Hesus Hesus -heikille
- Muuttamista
- Ehkä vähän stressiäkin?

Käsittääkseni muuton stressitason nosto on verrattavissa samaan kuin läheisen poismeno. Itsessään tämän viikon kiteytys voidaan käsitellä mallilla, perjantaina tatuoitiin jalka loppuun. Olo hieman jopa haikea kun ei tarvitse enää Punavuoressa x-aikavälein juosta sen takia. Olisin muuten samantien laittanut jatkoaikaa varaukseen ellen tietäisi, että nyt säästetään muihin juttuihin ja keskitytään asennoitumaan siviilipalvelukseen joka mitä suuremmalla todennäköisyydellä on alkamassa sitten tulevassa vuodenvaihteessa. Lupasin kuitenkin pojille siellä, että parin syksyn päästä oon jo ennakoivasti jonossa hakemassa omaa aikaani! (Laitan jonkinlaista kuvaa tosta jalasta kunhan toi verenpunaisuus katoo häiritsemästä itse lopputulosta).

Lupaan myöskin, että tämän kevään/kesän kovin hittibiisi tulee olemaan tämä:

Kämppä (ja kesä) lähenee…

Nyt pikkuhiljaa countdown laskee lähemmäs nollaa. Tarkkaanottaen viikon päästä huomenna kello 11 alkaa rundi siihen kuinka vihdoinkin muutetaan, luvassa 8 kerrosta rappusia sohvan kanssa, itseasiassa kahdessa osassa, samaten myös neljäkerrosta ylös-alas pakettiautoa tyhjäksi. Luvassa siis pesukoneen, hyllyn, kaapin ja pöytien kantoa. Siihen lisäksi toki mukaan tulee ~20 pahvilaatikkoa täynnä tavaraa, ajatusmalli joka laittaa melkein hymyilemään jännityksestä. Ja kaikenlisäksi muuttopäivähän on vappuaatto, eli kaikki menee mallilleen. Noh, kamojen jälkeen saattaa olla että elämästä voisi lähteä nauttimaankin jos kelit vaan sattuvat kohdalleen. Kaikki mitä tähän asti on kävellyt eteen povailee hyvää säätä vapuksi, mutta Suomen säät ovat sitä mitä ovat. Otin kyllä muuton takia töistä vapaaksi viisi päivää, joten aikaa pitäisi riittää sen suhteen.

Oon myös vihdoinkin saanut aikaseks saada autokoulun siihen malliin, että odotellaan Poliisin hyväksyntää papereille. Enhän mä onneksi aloittanut koko koulua kuin viime syyskuun alusta. Jos nyt toukokuun loppuun mennessä olis kortti ja pääsis heinäkuun lomilla sitten nauttimaan ajamisesta ja Suomen maisemista. Ehkä - jos inssi vaan menee läpi.

(Ranskan)Bulldoggi ei ole mikä tahansa koira.

Ulkona tuulta vasten pyristelee pieni bulldoggi. Ylpeyttä itsestään, ylpeällä ilmeellään juoksee kohti uusia haasteita. Kaulassa vain painaa jotakin hihnankaltaista ja sen toisessa päässä jotain vielä painavampaa, se vielä kehtaa nykiä hihnaa takaisinpäin vaikka bulldoggi on nyt maastossaan. Sillä eläin on luonnossa vapaa, mieleltään ja keholtaan - siellä ei haittaa jos anturat kastuu tai vatsanalus on kuivaneen mudan vallassa. Koira käy taistoon nurmikentällä ja havaitsee puunkäppyrän, ne onkin niitä suurimpia vihollisia sillä ne hajoaa mukavasti hampaiden välissä ja kaupanpäälle bulldoggi selviytyy niistä voittajana kantaen ylpeänä omaa saalistaan. Matkankulku lähentyy toista kilometriä ja pieni uljas koira raahaa edelleen samaa puunkäppyrää onnesta soikeana, suuntavaisto kertoo nenän osoittavan jo kohti kotia joten rekan ohiajaessa, vieden koiran ajatukset mukana hän unohtaa keppinsä tien varteen. Nyt jo kotiovella kurkkien ja miettien kotona odottavaa nappulapalkintoa, sitä kuinka hienoa on olla koira. Etenkin keväisin.

Pääsiäisen onnistumisia ja tappioita

Pääsiäisen aika on yllättävän raskasta, jo vain tieto vapaista syö energiatasoa kumman alas. Itse kuitenkin tietoisesti vaihdoin torstain vuoron aamuun ja tämän päivän aamuvuoron illaksi, jotta saadaan irroitettua 8h lisää pääsiäisaikaa, tämäkin aamu tosin piti nauttia sängyn pohjalla, mutta meni valvomiseksi. Lähdettiin torstaina pääsiäisenviettoon siirtymällä ostoksille Citymarkettiin, sitä kaikkea tarpeellista että viiden ihmisen lauma selviää pyhien ylitse - kaikkea “tarpeellista” 250 eurolla eli kärryllinen täynnä elintarvikkeita. Perjantaina oltiin Emmin kanssa oltu ovelia ja varattiin Valtterin kirpputorille pöytä, jotta päästään eroon ylimääräisistä ennen muuttoa, mutta mitenkäs kävikään? En ole koskaan nähnyt kyseistä hallia niin tyhjänä kun se perjantaina oli, ja jos ihmisiä käytävillä käveli niin keski-ikä lähenteli kuudenkymmenen +- puolia. 15 euron pöytävuokra puoliin ja eipä taidettu vuokran kulujakaan kattaa tuolla käynnillä. Harvinaisen ikävää.

Lauantaina juhlistettiin rakkaan tyttöystäväni, tai avopuolisonkin (kai jo?) syntymäpäiviä. Itse otettiin Ludden kanssa aikaisin aamulla erittäin hyvästä säästä nauttien koirapuistoreissu Katajanokalla ja sieltä sitten Emmin perheen kanssa herättelemään päivänsankaritarta. Myöhemmin päivällä lähdettiin käymään pehmiksellä Eiranrannassa ja ihmettelemässä kuinka merisumu nousee puolessa tunnissa ympäröiväksi kaavuksi, kummallinen luonnonilmiö. Lauantai kuitenkin päivänä oli erittäin kaunis ja yllättävän lämmin, mutta meren läheisyys kylmensi keliä huomattavan paljon. Sunnuntaina oli sitten official pääsiäisjuhla jolloin em. tyttöystävän sukua tuli lisää käymään heidän luonaan nauttimassa ruokaa, ja juomaa - sitä itseään. Mukava ilta historiaan.

Maanantai oltiin pyhitetty Emmin kanssa reissulla Malminkartanon ranskiskävelylle, ja siellähän sitten käytiinkin. Suhteellisen kylmää kyytiä sään puolesta, mutta jokainen tuhiseva ranskanbulldoggi nostattaa mielialaa kyllä tarpeeksi korkealle ettei tarvitse surra keliä. Tänään joskin arkeen on eri mukava palata vesisateen saattelemana, luvassa työviikko jossa tällä hetkellä perjantai näyttää vapaata ja lauantai töitä, katsottakoon mihin se muuttuu siitä…

Seinät kaatuu pienessä yksiössä

Meidän kämpässä alkaa pikkuhiljaa muurit murtumaan ja seinät kaatumaan päälle kun ollaan menty viimeinen kaksikuukautinen niin hälläväliä-asenteella, tavaraa on tullut odottamaan vain pääsyä uuteen asuntoon ja muutenkin mielenkiinto tän nykyisen kämpän hoivaamiseen on laskenu aivan nolliin. Mutten voi kieltää etteikö varmasti mun ja Emmin päässä pyöri pelkästään poispääsy tästä ja muutto uuteen, uudet sisustukset, enemmän tilaa ja muutenkin aivan eri ympäristö. Lähinnä voi vain sanoa, että on oikeutettuakin antaa nykyisen asunnon arvon laskea (silmissä ainoastaan) sillä poishan tästä kuitenkin ollaan lähdössä.

Nyt kuitenkin tietoisena muutosta meillä on useampikin ongelma kotona tällä hetkellä. Yksi suurimmista on todennäköisesti tietokonepöytä joka on täysin ylimitoitettu jo nykyiseenkin kämppään ja pysyy hyvinkin paljon liian suurena tulevassakin. (Eli nyt jos joku kaipaa puunväristä l160xs80cm pöytää niin täältä lähtee pilkkahintaan!). Kuitenkin ratkaisuja kalusteidenkin suhteen on tehtävä, kuten aikaisemmin postasin niin sohva meillä on jo kuosissa, mutta muita elintärkeitä huonekaluja kuten tv-taso ei vielä ole, oikein loistavana Huuto.net -vahtina toiminut Emmi on nyt jo löytänyt montakin potentiaalista, se vaan että mihin päädytään (ja mihin hintaan) on toinen juttu. Kuitenkin tuoltakin tasolta täytyy edellyttää sinne mahtuvan tuon uuden h(ome)t(heatre)pc-koneen mahtumista, televisio kuitenkin sijoitetaan seinälle. Ja se telkkari vois näyttää vaikka tältä:

40 tuuman Valkoinen Samsung

Täytynee kuitenkin vielä tutkailla tuon hifistelyn suhteen, että mikä on lopullinen ratkaisu. Valkoinen kun ei välttämättä ole kuitenkaan se paras…

Hauskaa pääsiäistä niille jotka sen hauskasti aikovat viettää!

Puhu, väsy, fuku?

Taas kovalla duuniputkella ollut tukka tiukasti takana ja grindissa, että saa jotain massia käteenkin taas palkkapäivänä. Vaihdoin sitten viikolla myöskin oman käyttöjärjestelmän Windows XP:stä Ubuntu 8.10:neen ja nyt hakee muotoaan koko käyttöliittymä, kaikki tarpeellinen pitäis olla jo kohdallaan mutta ei tää rehellisesti vielä oikein jaksa tuntua siltä tutulta ja omalta tietokoneelta mihin on mukava tulla aina käymään. Enemmänkin meininki on vähän ku toisen miehen housuja koittaisi. Ongelmia ei sikäli erityisemmin ollut, mitä nyt äänikortti lopetti eilen toimintansa johtuen rajoittuneista ajureista jne. Nyt kuitenkin homma toimii perustavanlaatuisesti. Toinen mikä ei jaksa taipua suoraksi mutkalta on puhelimeni Nokia E71, joku softa ilmeisesti ajaa koko kännykän aivan totaalijumiin ja nyt kun on Ubuntu koneella niin koko kännyn ohjelmistoversion päivittäminen ei tapahdukaan heittämällä. Vähän päänhajoamisia luvassa mitä suuremmalla todennäköisyydellä. Täytyy nyt kokeilla Nokian omalla Ovi.com -palvelulla, että saako tästä tolkkua.

Sitten yks asia josta huomaa olevansa tarpeeksi väsynyt on se, että löytää itsensä katsomasta Japanilaista Youtube-channelia jossa on kuvattu minsan ympärillä pyöriviä pikkuklippejä ranskanbulldogista, what the fuck?

Tässä teillekin hieman Fukuchannelia, lol: Youtube - Fukuchannel

Arabialaista vapaata

Eilinen meni nauttiessa vapaasta, arkivapaissa on jotain mielenkiintoista tunnelmaa - iltaisin vain useinmiten harmittaa, kun kyse on kuitenkin vain yhdestä vapaasta ja fiilis seuraavana aamuna tietäen, että jäljellä vielä 4 työntäyteistä päivää tälle viikolle. Mentiin eilen kuitenkin iltapäivän puolella Emmin ja sen porukoiden kanssa käymään Arabiakeskuksessa, katselemassa vähän Iittalaa, Finlaysonia ja Pentikkiä yms yms. Kieltämäti, mielenkiintonen paikka ja vaihtoehtoinen tapa viettää vapaapäiväänsä myöskin. Saatiin me sieltä muutama astiakin ostettua matkaan…

Tänään onkin aivan toisenlaisen näköistä kuin parina aikaisempana aamuna. Kevät tuntuu jo keväältä, vuoronperään hyvää ja huonoa siis. On ollu kellojensiirron myötä aivan pirun vaikea saada silmiä auki aamuisin, tekee tiukkaa kun pitää skarpata tunti vähemmän yöunta alla.

Facebook palveli siinä määrin, että Fintelligensin groupmessage löysi tiensä munkin inboxiin, josta löytyi sitten sivusto Fincapita ja siinä ohessa myös Miljoona biisin video.

Ihan mukavan kotikutoinen meininki videossa, yksinkertasesti toteutettu mutta tuottaa kuitenkin tarvittavat lisäfiilikset biisille. Biisihän itsessään toki kolisee lujaa.

Kevät, tuo ihana tekosyy kastella jalat

Olen kateellinen koiralleni, saamarin eläin kun saa jäädä nukkumaan niinä päivinä kun ulkona sataa vettä ja motivaatiotaso on itsellä niin pohjilla kun voi ollakaan. Onneksi nyt kuitenkin kevättä kohti on ollut paljon positiivisempaa tasoa, erityisesti nyt kun aamuisin on auringonpaistetta taikka yleisesti edes valoisaa. Ahdistavinta on kuitenkin herätä kylmään maailmaan jossa sataa räntää, vielä sen jälkeen kun ulko-ovi pamahtaa selän takana kiinni ja olet yksin taistelemassa sitä säätä vastaan, jotta pääset vain kahdeksaksi tunniksi töihin, lauantaina vielä. En tiedä teistä, mutta mun mielestä lumi on kivaa talvella, kevääseen taas vuorostaan kuuluu auringonpaisteet, pikkupakkaset ja kuivat kadut.

Tänään mukava taas kävelyn jälkeen siistiä ensiksi omat kurat jaloista ja sen jälkeen lievästi kanihepuloivan koiran kuivaamiseen jonka jälkeen todeta, että täytyyhän se nyt tietenkin huuhdella vielä ennen kuivausta. Ja tämä kaikki umpiväsyneenä, onneks sentään on vapaapäivä. Ollaan kuitenkin menossa poistattamaan Luddelta tikit yhdeksän pintaan, sitten takaisin kotiin ja tunti-pari unta palloon jotta saa nukuttua “pitkään“.

Onneks tätä ei kestä enää kauaa, perjantaina ~10 celsiusta luvassa ja kuukauden päästä nautitaan jo terassikeleistä.

LuddeHelsinki, MechelininkatuLRG shirtFlowerSummer in KuhmoDucksShooting @ Kuhmodunno