Viikonlopun kuvasatoa

Lähdettiin todellakin viikonloppuna Ludden kanssa käymään Siuntiossa porukoitten luona ja täytyy sanoo että ihan hyvä irtiotto kaikesta arkisesta mitä Stadissa onkaan. Sai vetää pizzaa, kolaa, saunoa ja olla rehellisesti irti kaikesta. Vähä halkohommia, autolla ajelua ja hengailua, ainut miinus oli vaan se että Emmi oli muualla, mutta josko kohta pääsis uudestaan. Sain kuvailtua myös aika paljon kun lähettiin käymään lenkkiä Ludden kanssa maastoissa ja myös naapurissa moikkaamassa 10 -viikkoista Toffea. Kuvasatoa:

















Oon myös nyt käyny työhaastiksessa eräässä vähän suuremmassa tavaratalokompleksissa joskin tuskinpa tuun ottamaan paikkaa, ei tolla palkalla kuitenkaan jaksa lähteä leikkimään kun on monta sataa nykyisestä. Tänään myös karman lain avulla tuli sitten vaatepakettia Karmaloopista (ILMAN TULLEJA) sekä soittivat Blue Dragon Tattoo Studiosta ja tarkoitus ois nyt lähteä hakattamaan jalkaa 24.11 eli onpahan todella jotain mitä odottaa. Meininki kova ja mieli korkeella.

Oon aina tienny Usherista että sillä on ihan kovaa kappalettakin mutten oo koskaan oikeen jaksanu erityisemmin keskittyä kuuntelemaan / fanittamaan sen tsibaleita. Uusin levy on koneella ja Love in this club oli ihan kova hittirenkutus muttei kuitenkaan missään huippupisteissä mun Winampin soittolistalla. Nyt kuitenkin latasin DJ Envy:n mixtapen ja kuuntelin puhtaasti läpi, ainut mikä jäi repeatille oli tää biisi - joka on muuten absoluuttisen kova. Usher - Traffic.

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.


Tagit: , , , , , , , , , , , , , , ,




Viesti on postattu 6.10.2008 kello 20:34 ja on merkitty tägeillä: duuni, elämää, hype, musiikki, raha, shoppailu, tatuointi, valokuvaus. Voit seurata postauksen kommentteja RSS feedillä.
Jätä kommentti!

Jätä kommentti