Big Brother Suomi 2008
Ollaan Emmin kanssa nyt aina sillon tällön pätkän verran kateltu suomen Big Brotheria, oikeestaan pääasiallisesti noi sunnuntailähetykset on kiteyttäny sen kaikkein “tärkeimmän” koko ohjelmasta. Mä meinasin eka etten avaa suutani tän suhteen ollenkaan kun se on kuitenkin ympäri-ämpäri yks niistä kolutuimmista aiheista mutta patoutunut realisti pukkaa esiin ja täytyy läimiä mielipiteet esille. Edellisvuonna kattelin about saman verran mutta täytyy sanoa että talon yleinen meininki ja asukasvalinnat oli paljon parempia, jotenkin sitä jakso kattookkin kun kaverit osas kehittää oikeasti tekemistä ja puuhattavaa ilman että tuotannon tarvii puuttua tapahtumakulkuun.
Tällä kaudella onko ne tuonu nyt mitä 1-3 kertaan lisää jengiä taloon? Kertoo hieman mahdollisesti siitä että ensiks jossain ylempänä on ajateltu että “valitaan nyt provosoivia tyyppejä mahdollisimman monta ja katotaan kuka selviää hengissä?” ja sittenkun tajutaankin että sielä täytyy olla niitä muitakin kuin näitä em. luonteita niin aletaankin läiskimään koko ajan lisää uusia naamoja kehiin. Mutta tää viimesin juonenkäänne oli kieltämättä jo aika iso peukalonnosto, vaihdattaa nyt Afrikan ja Suomen BB -taloja, rehellisesti sanottuna ite totesin tän idean mahtavaks, jo se että joku hakee kokemuksia BB:stä niin siihen päälle se että pääsee näkemään täysin toisenlaisen kulttuurin ja ihmiset on varmasti Johanille ja Munyalle yks parhaiten mieleenjäävistä muistoista.
Yleisesti kuitenkin koko meininki on ollu aika peruslöysää eikä tosta jaksa oikeen hakee mitään maustoa kun ei se vaan viihdytä missään todellisissa määrin. Kuitenkin onhan se ihan hauska kattoo kun näkee sen mikä rehellisesti on todellinen yleissivistys näillä ihmisillä - rehellisesti en oo hetkeen tajunnutkaan että ihmiset osaa olla tyhmiä. Esimerkiksi Anniinasta kirjoitettua: “Äidinkielestä vieraita termejä ovat olleet mm. demokratia, kommunismi, fetissi, problemaattinen, pessimismi, desilitra, sosialismi, kaviaari ja mäti.” OK? Mites nyt kun on yks Zimbabwelainen englantia puhuva tumma mies paikan päällä ja pitäis puhua ihan perustavanlaatuista keskustelua englanniksi niin em. Anniina ei pysy normaalissa keskustelussa mukana vaan kaipaa tulkkausta. Hoh.
Olin melkoisen varma vielä siinä vaiheessa kun Niko oli talossa että henkilö kuka tulee voittamaan koko ohjelman on kyseinen kaveri, mutta meni sitten mokaamaan leikkimällä drama queenia viinilasin heittämisen kanssa ja mokas mahdollisuutensa siinä. Kyseinen tyyppi aiheutti rehellisesti varmaan kovimpia hauskuudenaiheita koko ohjelman aikana - se miten joku kykenee provosoitumaan, valittamaan ja keittämään hellalla riisit yli niin helposti on suurimman myötähäpeän ja naurun aihe. Plus tämä (”se on niin väärin“):
Lähinnä siinä koko sonta on kiteytettynä, tulee sitä varmasti vielä kateltua ja seurailtua mutta on se rehellisesti kyllä yks paskan hailee että kuka ton potin tulee kuittaamaan.
Viesti on postattu
21.10.2008 kello 9:08 ja on merkitty tägeillä: läppä, mielipide, tv.
Voit seurata postauksen kommentteja RSS feedillä.
Jätä kommentti!