Asian ytimessä, siis ytimessä.
Istun tällä hetkellä itsekseni kämpässä ja mun ympäriltä löytyy vajaa parikytä pahvilaatikkoa sekä satunnaisia jätesäkkejä täynnä vaatteita. Kamaa on kuitenkin vielä pöydän pinnalla ja matot lattialla niin äänet ei (onneksi) kaiu niin, että täälä olis outo olla. Luvassa huomenna on vielä lisää pakkausta, pakkausta ja pakkausta. Tein pakuvuokran pari vklp sitten torstaille kello 11-19, mutta tän viikon maanantaina kävi sitten ilmi ettei tuleva vuokranantajani pääse muuttamaan asunnostaan ennen iltaa johtuen taas omasta vuokranantajastaan, joten meillä on vappuna siis luvassa iloista muuttamista illasta yöhön - mikä ei ole kovinkaan hurrauksen arvoinen juttu. Saatiin kuitenkin paku+kuski hoidettua siihen jamaan, ettei tarvitse sentään ajallisesti juosta pakun vuokra-ajan tai muunkaan senkaltaisen asian kanssa. Emmi lähti pari tuntia sitten Skattalle porukoidensa luokse, sielä kun on tässä nyt viimeinen 9 kuukautta odoteltu kuinka “äitipuolen” vatsa kasvaa ja kehittyy - joten nyt, tänään oli se päivä kun vauva päätti syntyä. Peukut pystyssä odottaen naperoa meidän kaikkien elämiin.
Kesä on tehnyt säiden puolesta kovinkin tuloaan ja se saa itelle aina hyvän haippipään aikaiseksi, tekee mieli kuunnella hyvää sekä sopivaa musiikkia joka kulmassa ja hetkessä. Sen vuoksi mä hommasin duunista itelleni matkakaiuttimet iPodille ja aion sen myötä mahdollistaa kesän fiilistelyt musan kera. Toinen kova juttu tälle kesälle tulee olemaan Rick Ross uuden Deeper Than Rap -levyn myötä. Hype is on Officer Ricky - and please, believe the hype.
Sekä mun kesälomatoiveet osu ja uppos, luvassa kaikki antoista kaks viikkoa, mutta ei siinä - alunperin asennoiduin yhteen niin kyllä tää kolisee hyvin, ei sitä nuori mies enempää kaipaakkaan.








Jätä kommentti