Reissu tuli ja meni
Reissu tuli ja meni. Alavus oli rehellisesti sanottuna antoisa lomahetki tähän rakoon, kolme päivää kaikki duunit ja Stadi pois mielestä rauhottaa aina kumman hyvin. Eilen tultiin joskus hieman ennen kahdeksaa ja mieli jäi vielä hyrrimään että ois lomaa voinut jatkaa parit päivät, mutta takaisin arkeen taas. Motivaatiot vähän taistelee vastaan tota duuniinlähtöä ja vähän kaikkea muutakin - kaipase sieltä palailee kuitenkin kun taas lähtee vaan sorvin ääreen. Vois sanoa että nyt on sit virallisesti alotettu syksy ja kohta siirrytään talveen, Suomessa kun eroa ei vaan huomaa edes.
Lauantaina oli siis suvun puolesta juhlimista kun 4 henkilöä täytti vuosia yhden viikon alle ja pohjanmaalaiseen tapaan monella nousi loppuillasta kuppi ilmaan suhteellisen nopeaan tahtiin, ite kuitenkin pidin streittiä linjaa lähinnä vaan sen takia ettei oikeesti vaan jaksanu alottaa sitä pämppäämistä. Aikasemmin päivällä kävin sitten tämän johdosta hakemassa itelle Cokis-varastoa kaappiin ja ostin samalla Kummeli Alivuokralainen “Ota tai jätä” -arvan 3 eurolla ja raaputtelin auki niin läiskäsi 200 euroa voittoa. Just niitä juttuja mitä ei koskaan tapahdu itelle (eikä oikeen kenellekkään muullekaan) mut nyt se tuli kuitenkin! Ongelma on vaan ollu että mihinkä ne nyt hassais, ei niitä kuitenkaan oikeen käyttörahaks viittis ottaa kun sit masentaa vaan kun ei tullu käytettyä niitä mihinkään järkevään ja rahat vaan katos.
Oon huomannut meillä myös kasvavan ongelman tossa kopperokeittiössä, siellä hörrää banaanikärpäsiä aivan tajuttomasti. Tiskit vedetty ja roskikset viety eli jäljellejää että tossa kuivakaapissa on jotain joka houkuttelee niitä silmittömästi pyörimään keittiössä, ahdistaa vaan tieto siitä että se pitää käydä läpi ja heittää ylimääräset pois. Sielä on paljon kaikenlaista sontaakin kyllä, myönnän sen kun duunista tulee kannettua milloin mitäkin tahini -tahnoja tai hirssisuurimoita yms. Täytyy nyt vaan ottaa ja saada aikaseks.
Kuten aikasemmin puhuin niin T.I:n Paper Trail levy on ollu ny aikamoisessa tehosoitossa ja pikkuhiljaa alan olla siinä pisteessä että levy on tullu kulutettua puhki mutta vielä muutamia kertoja näitä tiettyjä yksittäisiä kovia kappaleita soittelee ja kuuntelee. Annetaan levyltä vika maistiainen teidän kuultavaks myös. T.I. - Porn Star.
Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.
Viesti on postattu
29.9.2008 kello 9:43 ja on merkitty tägeillä: elämää, hype, musiikki, raha.
Voit seurata postauksen kommentteja RSS feedillä.
Jätä kommentti!