Jokapäiväistä tajunnanvirtaa kiteytettynä teksteihin. Kaikkea musiikkivideoista, musahypeen, huudatusta, tarinointia, arkielämää - sen elämistä, mielialaheittelyitä ja kaikkea sitä mitä yhden helsinkiläisen nuoren miehen elämään kuuluukaan.
Vappu oli ja meni, täytyy kyllä rehellisesti sanoa että oli ehkä raskain mutta siinä ohessa antoisin juhla. Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin niin rakkaasta tyttöystävästäni tuli viime viikolla onnellisen pienen pojan isosisko. Joten päästiin näkemään keskiviikkona, että miten pieni vastasyntynyt lapsi voikaan olla. Meillä oli kuitenkin pakkaamista vielä illalla joten ei voitu jäädä sen pidemmälti, eikä äitikään päässyt kotiin kuin vasta seuraavana päivänä. Meidän muuttopäivä alkoi kymmenen aikoihin josta sitten lähdin itse kömpimään Citymarkettia kohti, hakemaan välipaloja sekä iltaa varten hieman voimajuomaa muuttoavullemme. Päästiin itse asiaan sitten puoli kolmen pintaan kun lähdimme viemään vanhaa työpöytää frendille ja siinä ohessa hakemaan sohvaa Helsingin itäpuolelta. Siellä luvassa oli onneksi vain sohvan kanto kahdessa osassa kuusi kerrosta alaspäin, no big deal… Tämän jälkeen pöytä ja siitä sitten Ikeaan kuluttamaan aikaa, odottaessa siis uuden asunnon avaimia. Oltiin Ikeassa parisen tuntia ja mukaan tarttui uusi työtuoli, työpöytä sekä Pariisi -taulu.
Tän ostosreissun jälkeen siirryttiinkin sitten takaisin vanhalle kämpälle jossa luvassa olikin sitten myymäni Ikean Hopen kaapinkantoa ensiks seitsemät rappuset alas ja sitten kohti Fredaa, jossa pitikin sikailla kaappi ensiksi portin lävitse (2cm raolla) ja sen jälkeen vielä ekaan kerrokseen itse sisälle asti. En mee sanomaan, että kaapin kokonaisena kanto oli mitenkään paras ratkaisu, mutta loppujenlopuksi se on aina ongelma jos Ikean jo kasattua tuotetta lähtee purkamaan. Itseasiassa viereisestä rapusta käveli unkarilainen kaveri joka ei puhua pukahtanu sanaakaan suomea taikka englantia ja se hoiti homman kotiin siihen malliin pikkurillillä, että itse joutu kyllä nostamaan hattua sille suoritukselle. Tästä sitten takasin vanhalle kämpälle kasaamaan autoa valmiiks ja sen jälkeen kohti Vallilaa ja uutta kämppää. Avaimet kädessä kahdeksan aikoihin ja luvassa oli autonpurkua, lastaamista ja purkua. Loppujenlopuksi sänkyyn painuessa kello olikin sitten miellyttävät 2:30 yöllä, kiitos vappubileistä siis!
Lähdettiin seuraavana päivänä ihastelemaan lihaskipuisena Skattalle uutta perheenjäsentä, joka ihan rehellisesti on ehkä sympaattisin ja hellyttävin olento jota on sitten Ludden pentuaikojen tullut nähtyä. Lapsissa on jotain taikaa. Meillä toi onneks syö hyvinkin kaikkea vauvakuumetta ja vastaavia kun pääsee näkemään vierestä mitäs se touhu nyt onkaan kun eletään pienen lapsen kanssa.
Pidin kuitenkin vappuna sen viisi vapaata johon kerkes mahtumaan kaikenlaista miellyttävää, ettei oikeen päästy maistelemaan uutta asuinaluetta ja kotia, mutta nyt kun on pari-kolme arkipäivää eletty uutta ympäristöelämää niin täytyy kyl sanoa, että tää vaikuttaa oikein lupaavalta. Nyt vaan on karmeesti kamojen laittamista sekä lauantaina luvassa kaapeleiden vetämistä toiseen huoneeseen, vaatekaapin kasausta ja parit lamput kattoon. Touhua on, mutta onneks aina voi ottaa lungistikkin.
Ulkona tuulta vasten pyristelee pieni bulldoggi. Ylpeyttä itsestään, ylpeällä ilmeellään juoksee kohti uusia haasteita. Kaulassa vain painaa jotakin hihnankaltaista ja sen toisessa päässä jotain vielä painavampaa, se vielä kehtaa nykiä hihnaa takaisinpäin vaikka bulldoggi on nyt maastossaan. Sillä eläin on luonnossa vapaa, mieleltään ja keholtaan - siellä ei haittaa jos anturat kastuu tai vatsanalus on kuivaneen mudan vallassa. Koira käy taistoon nurmikentällä ja havaitsee puunkäppyrän, ne onkin niitä suurimpia vihollisia sillä ne hajoaa mukavasti hampaiden välissä ja kaupanpäälle bulldoggi selviytyy niistä voittajana kantaen ylpeänä omaa saalistaan. Matkankulku lähentyy toista kilometriä ja pieni uljas koira raahaa edelleen samaa puunkäppyrää onnesta soikeana, suuntavaisto kertoo nenän osoittavan jo kohti kotia joten rekan ohiajaessa, vieden koiran ajatukset mukana hän unohtaa keppinsä tien varteen. Nyt jo kotiovella kurkkien ja miettien kotona odottavaa nappulapalkintoa, sitä kuinka hienoa on olla koira. Etenkin keväisin.
Pääsiäisen aika on yllättävän raskasta, jo vain tieto vapaista syö energiatasoa kumman alas. Itse kuitenkin tietoisesti vaihdoin torstain vuoron aamuun ja tämän päivän aamuvuoron illaksi, jotta saadaan irroitettua 8h lisää pääsiäisaikaa, tämäkin aamu tosin piti nauttia sängyn pohjalla, mutta meni valvomiseksi. Lähdettiin torstaina pääsiäisenviettoon siirtymällä ostoksille Citymarkettiin, sitä kaikkea tarpeellista että viiden ihmisen lauma selviää pyhien ylitse - kaikkea “tarpeellista” 250 eurolla eli kärryllinen täynnä elintarvikkeita. Perjantaina oltiin Emmin kanssa oltu ovelia ja varattiin Valtterin kirpputorille pöytä, jotta päästään eroon ylimääräisistä ennen muuttoa, mutta mitenkäs kävikään? En ole koskaan nähnyt kyseistä hallia niin tyhjänä kun se perjantaina oli, ja jos ihmisiä käytävillä käveli niin keski-ikä lähenteli kuudenkymmenen +- puolia. 15 euron pöytävuokra puoliin ja eipä taidettu vuokran kulujakaan kattaa tuolla käynnillä. Harvinaisen ikävää.
Lauantaina juhlistettiin rakkaan tyttöystäväni, tai avopuolisonkin (kai jo?) syntymäpäiviä. Itse otettiin Ludden kanssa aikaisin aamulla erittäin hyvästä säästä nauttien koirapuistoreissu Katajanokalla ja sieltä sitten Emmin perheen kanssa herättelemään päivänsankaritarta. Myöhemmin päivällä lähdettiin käymään pehmiksellä Eiranrannassa ja ihmettelemässä kuinka merisumu nousee puolessa tunnissa ympäröiväksi kaavuksi, kummallinen luonnonilmiö. Lauantai kuitenkin päivänä oli erittäin kaunis ja yllättävän lämmin, mutta meren läheisyys kylmensi keliä huomattavan paljon. Sunnuntaina oli sitten official pääsiäisjuhla jolloin em. tyttöystävän sukua tuli lisää käymään heidän luonaan nauttimassa ruokaa, ja juomaa - sitä itseään. Mukava ilta historiaan.
Maanantai oltiin pyhitetty Emmin kanssa reissulla Malminkartanon ranskiskävelylle, ja siellähän sitten käytiinkin. Suhteellisen kylmää kyytiä sään puolesta, mutta jokainen tuhiseva ranskanbulldoggi nostattaa mielialaa kyllä tarpeeksi korkealle ettei tarvitse surra keliä. Tänään joskin arkeen on eri mukava palata vesisateen saattelemana, luvassa työviikko jossa tällä hetkellä perjantai näyttää vapaata ja lauantai töitä, katsottakoon mihin se muuttuu siitä…
Taas kovalla duuniputkella ollut tukka tiukasti takana ja grindissa, että saa jotain massia käteenkin taas palkkapäivänä. Vaihdoin sitten viikolla myöskin oman käyttöjärjestelmän Windows XP:stä Ubuntu 8.10:neen ja nyt hakee muotoaan koko käyttöliittymä, kaikki tarpeellinen pitäis olla jo kohdallaan mutta ei tää rehellisesti vielä oikein jaksa tuntua siltä tutulta ja omalta tietokoneelta mihin on mukava tulla aina käymään. Enemmänkin meininki on vähän ku toisen miehen housuja koittaisi. Ongelmia ei sikäli erityisemmin ollut, mitä nyt äänikortti lopetti eilen toimintansa johtuen rajoittuneista ajureista jne. Nyt kuitenkin homma toimii perustavanlaatuisesti. Toinen mikä ei jaksa taipua suoraksi mutkalta on puhelimeni Nokia E71, joku softa ilmeisesti ajaa koko kännykän aivan totaalijumiin ja nyt kun on Ubuntu koneella niin koko kännyn ohjelmistoversion päivittäminen ei tapahdukaan heittämällä. Vähän päänhajoamisia luvassa mitä suuremmalla todennäköisyydellä. Täytyy nyt kokeilla Nokian omalla Ovi.com -palvelulla, että saako tästä tolkkua.
Sitten yks asia josta huomaa olevansa tarpeeksi väsynyt on se, että löytää itsensä katsomasta Japanilaista Youtube-channelia jossa on kuvattu minsan ympärillä pyöriviä pikkuklippejä ranskanbulldogista, what the fuck?
Olen kateellinen koiralleni, saamarin eläin kun saa jäädä nukkumaan niinä päivinä kun ulkona sataa vettä ja motivaatiotaso on itsellä niin pohjilla kun voi ollakaan. Onneksi nyt kuitenkin kevättä kohti on ollut paljon positiivisempaa tasoa, erityisesti nyt kun aamuisin on auringonpaistetta taikka yleisesti edes valoisaa. Ahdistavinta on kuitenkin herätä kylmään maailmaan jossa sataa räntää, vielä sen jälkeen kun ulko-ovi pamahtaa selän takana kiinni ja olet yksin taistelemassa sitä säätä vastaan, jotta pääset vain kahdeksaksi tunniksi töihin, lauantaina vielä. En tiedä teistä, mutta mun mielestä lumi on kivaa talvella, kevääseen taas vuorostaan kuuluu auringonpaisteet, pikkupakkaset ja kuivat kadut.
Tänään mukava taas kävelyn jälkeen siistiä ensiksi omat kurat jaloista ja sen jälkeen lievästi kanihepuloivan koiran kuivaamiseen jonka jälkeen todeta, että täytyyhän se nyt tietenkin huuhdella vielä ennen kuivausta. Ja tämä kaikki umpiväsyneenä, onneks sentään on vapaapäivä. Ollaan kuitenkin menossa poistattamaan Luddelta tikit yhdeksän pintaan, sitten takaisin kotiin ja tunti-pari unta palloon jotta saa nukuttua “pitkään“.
Onneks tätä ei kestä enää kauaa, perjantaina ~10 celsiusta luvassa ja kuukauden päästä nautitaan jo terassikeleistä.
Mä olen aikoinani kirjastosta lainannut Josh Groganin Marley & Minä nimisen kirjan jota luin ja nauroin vedet silmissä. Kirja oli juuri sitä mitä oli hauska lukea ja samalla pelätä tulevana koiranomistajana. Muutama hetki sitten löysin tiedon, että kyseisestä kirjasta tulee elokuva, ja jälkikäteen vielä kävi ilmi että leffaan oli pääosiin valittu ehkä surullisimman huonot perusvarmat valinnat Owen Wilson ja Jennifer Aniston. Kuitenkin skeptisyydestä huolimatta pysyin neutraalilla kannalla ja pidin mielen yllä siihen asti, että täytyy tsekata ennenkuin dumaa.
Katottiin sitten eilen Emmin kanssa kyseinen elokuvatuotos. Verrattuna kirjaan oli kohtauksia skippailtu aika raisulla kädellä, samaten myöskin koko elokuvan ajan tuntui sen keskittyvän enemmän itse parisuhteeseen kuin koiraan, kirjan tarina meinaan eteni täysin koiran ehdoilla ja parisuhde oli toissijainen. Mutta kieltäminen ei käy asioista, että elokuvassa oli komediaa, hyviä kohtauksia sekä se oli äärettömän peruspositiivinen miltei loppuun asti. Lopussa Wilson pääsi vauhtiinsa ja esitti itse näkemäni parhaan roolisuorituksen draamassa, vähän samaan malliin kuin kukaan ei olisi odottanut Adam Sandlerin onnistuvan Click!:issä. Aniston nyt ei vain pääse Frendit -suorituksistaan suuntaan eikä toiseen, joten niin täysin ei-mitään-lisättävää-rooli.
Tää leffa kuitenkin toimii oman aikansa, ei ole maailman parhaimmasta päästä, mutta katselee mielellään. Se, että onko se leffalipun ostamisen arvoinen on toinen juttu.
Kiitos lyttynaamainen koirakaverini. Eilen illalla joululoman viimeinen päivä (kun en vanhassa duunissa enää tammikuun tunteja tehnyt) ja nukkumaan kahdentoista pintaan. Ainut ongelma unensaannissa vain oli se, että meidän rakas koiramme harrastaa kuorsaamista ja ihan rehellisesti se kuorsaaminen ei ole mitenkään miellyttävää tuhinaa vaan lähinnä keski-ikäisen kaljuuntuvan alkoholisoituneen miehen kuorsausta. Sanotaan nyt näin, että tänä aamuna kello 6:45 allekirjoittanutta myös väsytti. Tänään tho ensimmäinen duunipäivä uudessa mestassa tänään, ysiltä torppana paikan päällä ja valmiina kuin lukkari sotaan, snadisti kutkuttaa vatsanpohjassa mutta lähinnä sen takia ettei tiedä yhtään mennä sanomaan et mitä toi duuni sit loppujenlopuksi on. Kummaa on myös päästä duunista kello 17 kun kuitenkin viimeisen päälle vuoden ajan oon ollu 98% iltavuorossa niin että pääsen kahdeksalta pois duunista, nyt kerkee tehdäkin iltasin jotain. On myös diilattu asuntonäyttö tälle päivälle, 47m2 1h+k VVO:lta, ihan mielenkiinnon vuoksi lähdetään tsekkaamaan vaikka yksi huone ei ole juuri se meidän ajatus tulevasta kämpästä. Positiviista tässä mestassa ois myös sijainti kun on puoli korttelia tästä nykyisestä. Nyt kuitenkin jännittäjä alkaa starttailee itseään ja lähtee tsekkaa et mitä on luvassa. Hauskaa arkea!
Eka duunipäivä eiliseltä pulkassa ja parikytä minuuttia niin seuraava kutsuu, siinähän se meni kuin lunta luodessa. Anycase, tänään suoraan duunista Kulttuuritalolle nauttimaan N.E.R.D.in keikasta jonka jälkeen sitten himaan koisimaan et jaksaa huomenna herätä.
Käytiin lauantaina Messukeskuksessa Voittaja 2008 koiranäyttelyssä. Täytyy sanoo että elitistinen tyyli juosta ympäri sinistä mattoa ei aivan ole mun pala kakkua. Samoin kuten sekään että kuljetaan snobbaillen koiran kanssa ympäriinsä siellä ja käyttäydytään niin ettei ne koirat ole eläimiä joita voi koskettaa ja antaa niiden reagoida, ilmeisesti pilaa “kehäsuorituksen“, ketuttaa tollaset koiramulkerot jotka ei osaa suhtautua inhimillisesti lemmikkieläimeensä ja ympäristöön. Kenttiä oli melko monta, kuten koiriakin ja siinä ohessa tottakai kaikenlaista tilpehööriä kun jokainen uusi ja vanha koiratarvikekauppa pitää osastoaan pystyssä siellä. Löyty kaikenlaista kivaa, harmi vaan ettei kyhny antanu oikeen periks ostella enempää - mutta kyllä Ludde jotain kivaa sieltä jouluksi sai.
Total gay biisivalinta, mutta kyllä tästä joulun saa aikaseks:
Wham! - Last Christmas
EDIT. Katson ulos ikkunasta ja tulee lumiräntää vaakatasossa. Oh yea.
Ayo. Se on keskiviikko ja mulla alko maanantaina taas normi duunit ton saikun jäljiltä. Eikä siinä, kyllähän tota painaa nyt vaan oon sitten saanu sivuoireeks tähän messiin lievää flunssaa, arpoo kovasti että hyökkääkö se päälle vai ei. Eilen totesin ettei riitä rahkeet mihinkään duunissa mut kuitenkaan olo oo niin tappokuolema koko ajan et tarvis olla himassa makaamassa. Tänään aamulla piti kattoo että miten menee, heräilin pirun väsyneenä seittemän pintaan ja totesin et ei mee hyvin, tulin kuitenkin lenkin jälkeen takasin nukkumaan ja tossa puol kymmenen maissa homma olikin ihan toista. Laitoin pyykkiä koneeseen ja kävin suihkussa niin elämä voittaa ainakin hetken matkaa. Tarkotus ois käydä ny postissa heittämässä kamaa ja hakemassa kamaa - samalla myös käydä DHL:n pickup-pisteestä hakemassa noi muutama posti taaksepäin tilatut vaatteet.
Rahaa on palanu kyllä tässä kuussa ihan mielettömiä summia, oon lahjonu itseäni vaatteilla, kaikella yleishyvällä ja tatskalla. Siihen päälle kun läimitään vielä suhteellisen iso kasa lahjoja (vielä kalliita) niin äkkiseltään huomaa että säästötilille tulee käyttöä. Ja sitten vielä lapsenomaisesti pitää joka viikko pelata Veikkauksen pelejä siinä toivossa että se karkkikauppa aukenis omalle kohdalle - onhan se mieletön ajatusmalli että Suomessa tehdään joka viikko jostakin ihmisestä miljonääri ja siihen kaupan päälle tulee vielä arpavoitoista se 50000-100000e “vähän pikkuhyvää“. Sitä vaan odotellessa.
Kävin perjantaina kuitenkin leimaamassa jalkapöydän, homma kuitenkin näyttää siltä että saadaan valmista tulosta tosta polvesta alaspäin HYVÄLLÄ TSÄGÄLLÄ vasta tyyliin ens kesänä. Mutta tää osa 1/4 (toivottavasti näin vähällä) oli mieletön kokemus, ne kaikki jotka pystyy tietämään sen miltä tatskaaminen tuntuu ja sitten kun kohteena on paksua nahkaa joka on suoraan yhteydessä lihaksiin ja luihin niin ai että tekee nannaa. Tässä nyt kuitenkin kuvamateriaalia, täytyy napsia parempaa nyt tässä lähiaikoina, näissä kuvissa kun jalka on heti runtelun jälkeen joten siellä näkyy sketsijäljet sun muut.
Blue Dragon Tattoo Studio / Mika
Kovinkin alkoi polte heti jatkoon mutta tuleva päivä on sovittu nyt vasta tammikuun loppupuolelle, että tässä ihan rauhallisesti odotellen. Kelasin myös napata Ludden tassusta tallenteen ja hakea sellaisen leiman tohon rintakehään lähelle sydäntä, mun mielestä mitä mainioin idea osoittaa rakkautta ja välitystä koiralle. Koirasta puheenollen näin eilen suurimman tempauksen aikoihin. U can be as gay as u want, but… Suomeenkin on nyt ilmeisesti rantautumassa kulttuuri chihuahuan kantamisesta käsissä, sylissä, laukussa, missä vain, mutta siinä vaiheessa kun alkaa näkemään miespuolisia henkilöitä tekemässä samaa niin aletaan mennä aika pitkälle. Ja ei, tämä kaveri ei ollut pitämässä koiraa väliaikaisesti sylissään tyttöystävältään. Ajatus meni siinä vaiheessa jotenkin niin että kyllä koiraa saa, ja pitääkin rakastaa mutta se että kannat koiraa mukana Paris Hilton -maisesti kaikkialle menee ylitse luonnollisen tarkoituksen.
Mutta nyt sarvista kiinni ja pikkuhiljaa kohti kaupunkia ja duuneja.
Niin äärettömän ankeelta kuin se näyttääkään kirjoittaessani sen, mutta, MTV3 Ava kanavalta tulee tietyin väliajoin Koirakuiskaaja niminen sarja joka pyörii Cesar Millan nimisen kaverin ympärillä. Joo ja joo, kaverista tulee ensiks mieleen vanha meksikolainen homo, mutta toisaalta se kaikki miten se hallitsee koirien tuntemuksen ja koulutuksen on saanu allekirjoittaneen siinä määrin puolelleen että oon alkanu seurailee sarjaa.
Koirakuiskaaja Cesar Millan tekee ihmeitä toivottomalta tuntuvien koirien kanssa. Hänellä on ilmiömäinen kyky kohdata pelokas tai aggressiivinen koira ja palauttaa sen luottamus ihmisiin, askel kerrallaan. Ei ole sellaista koiraa tai koiranomistajaa, joka välttyisi Cesarin katseelta.
Nuoruudessaan Cesar Millania kutsuttiin “koiramieheksi”. Nykyään Millanin ainutlaatuinen lähestymistapa on nostanut hänet maailman koirakouluttajien parhaimmistoon.
Oon digannu sarjassa siitä miten se ensisijaisesti innostuu nimenomaan vahvoista ja mun mielestä uljaista roduista kuten pitbulleista, rottweilereista, dobermanneista jne. Yleisesti kuitenkin koulutusmetodit on yksinkertaisia ja kuten se aina menee niin ne ongelmat joita koirilla on johtuu täysin ihmisistä. Niissä harvoissa tapauksissa kun päästään sanomaan vian olevan koirassa on se täysin rakenteellista/fyysistä. Tätä (omalla karmaisevalla tavallaan) herkkua on tullut National Geographic Channelilla viitisen tuotantokautta rapakon takana. Jos yhtään herää kiinnostus niin suosittelen tsekkailemaan esim. noita Youtuben maistiaisvideoita. Plus yleisen mielenkiinnon ja perustavanluonteisen tarpeen sivistää itseään suosittelen lukemaan mielipiteitäherättävän postauksen täältä: Kullervo Kalervonpoika -blog. Mutta se siitä.
Huomenna onkin sitten kaksitoista reikäreikä diilattu aika Blue Dragon Tattoo Studiolle istumaan alas ja sketsaamaan jalkaa täyteen. Luvassa paljon suunnittelua ja uskallan olettaa et päästäisiin alottaa myös prokkis jo siihen malliin että se leimasin alkaa surisemaan jalkaa vasten. Fiiliksiä täytyy irrotella kun on homma läpikäyty. Luvassa on myös Emmin ja mun kaksvuotisjuhlaillallinen jossa päästään nauttimaan hyvästä ruoasta ja seurasta.
